sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Sekulaari teologia ja kristinusko

Vaikka olenkin ateisti ja hyvin kriittinen uskontoja kohtaan, on minun kuitenkin myönnettävä uskontojen maailmankatsomuksellinen voima ja historiallinen tärkeys. Filosofisesti uskonnot ovat äärimmäisen kiinnostavia. Oma "vaatimaton" projektini onkin pyrkiä tulkitsemaan ainakin tärkeimpiä maailmanuskontoja sekulaarista näkökulmasta. Harrastankin ns. "sekulaaria teologiaa". Voidaan ainakin katsoa Ernst Blochin harrastaneen tällaista filosofiaa tulkitessaan Marxin ajattelua eskatologisesta näkökulmasta.

Kunnianhimoinen projektini sisältääkin kristinuskon lisäksi ainakin Islamin ja Juutalaisuuden tulkitseminen sekulaaristi. Kristinuskon tulkitseminen tällä tavoin ainakin on todella kiinnostavaa.

Kirkkoisä Augustinus esittää teoksessaan "Jumalan Valtio" kolme eri autuuden (eudaimonia, onni) tasoa. (1) Korkeimmalla tasolla sijaitsee Jumaluus, joka itsessään on tämä autuus eli onni. Tähän onneen kuuluu henki ja kuolemattomuus. Ikuinen onni. (2) Alhaisin taso puolestaan on ihmisyydelle ominainen kurjuus, onnettomuus ja kuolevaisuus. Näiden kahden tason välittäjänä kristinuskossa toimii (3) Kristus välittäjänätasona, jossa itse jumaluus, autuus, laskeutuu alhaisimmalle tasolle ja pyrkii tuomaan onnen maalliselle tasolle. Jeesus Kristus on jumalallisen autuuden materialisaatio, lupaus onnesta.

Se miten ihminen voi päästä osalliseksi tästä maallistuneesta onnesta, koskee kykyämme samaistua toisiin olentoihin. Kristitty pyrkii samaistumaan Jeesukseen tullakseen Jumalan kaltaiseksi ja toteuttaakseen Onnen omassa itsessään uskon kautta. Kaikkien tragedian sääntöjen mukaisesti kuitenkin samaistumme ennen kaikkea Jeesuksen kärsimykseen ristillä. Autuus ja onni siis voidaan kristillisyydessä saavuttaa ainoastaan kärsimyksen kautta, kristityn tulee kärsiä tullakseen autuaaksi. Augustinukselle kärsimys ja kärsimykseen säälin kautta samaistuminen ovat moraalin perusta. Hän kommentoi Ciceron lausetta "Ei yksikään sinun hyveistäsi ole ihailtavampi kuin sinun säälintunteesi":

"Mitä sääli on muuta kuin eräänlaista toisen ihmisen onnettoman tilan sydämellistä myötäelämistä, joka saa meidät mahdollisuuksiemme mukaan rientämään hänen avukseen? Tuo tunne on myös järjellinen silloin, kun säälistä käyttäydymme niin, että samalla palvelemme oikeudenmukaisuutta ja suomme puutteessa olevalle hänen tarvitsemansa tai annamme katuvalle anteeksi." - Augustinus, "Jumalan Valtio", s. 510

Usko Jeesukseen Kristukseen on siis kärsimyksen myöntämistä ja kieltämistä yht'aikaa. Myönnämme kärsimyksen, opimme kärsimään, jotta voisimme olla eräänlaisessa yhteydessä toisiin tunteviin olentoihin. Ja kuitenkin myöntämällä kärsimyksen ja kokemalla sen itsekin, me samalla kiellämme sen: näin ei pidä olla! Ja siksi autamme toisia. Loikkaamme tässä Georges Bataillen ajatteluun.

Bataillen mukaanhan ihmiset ovat maailmassa täysin yksin tyhjyyden ympäröidessä heitä. Kuolema on ainoa näitä ihmisiä yhdistävä tekijä. Bataille näkee Kuoleman (siis tyhjyyden) maailman perustilana ja Elämän tyhjyyden häiriötilana. Kuten Teemu Mäki asian ilmaisee "Death = Life at Work". Tai kuten A.W. Yrjänä sanoo CMX:n kappaleessa "Melankolia": "Maailmako painajainen, josta ei voi herätä / elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä".

"Erotiikka näyttää pornolta, mutta voi olla peräti filosofiaa. Vasta kun seksuaalisuus ylittää lisääntymisvietin paisuvat ja kastuvat kudokset, on se jotain enemmän kuin ruumiin välttämättömyydet, jotain tankkausta ja ulostusta kummempaa. Erotiikka käsittelee kuolemaa. Elämä ei tuntuisi, jos olisimme kuolemattomia. Kuolema ei ole elämän kauneusvirhe ja kommähdys, ei elämän vastakohta, vaan syntymän. Kuolemalle on monta olomuotoa: kuolema, kipu, puute, häpeä ja muut. Niistä voi tehdä itselleen kaverin. Kuolevaisuus on elämän sydän, intohimon edellytys. Ihminen on vääjäämättä erillinen. Kuolemasi voi koskettaa minua, naurusi hämmentää, neuvottomuutesi saada kupistani kaatumaan myötämielinen kippoosi, mutta mitään ei voi jakaa, vaikka joskus jotain heijastaa. Yksilö on yhtä erillinen, haluaakin olla irti ja itsenäinen, mutta kaipaa yhteen muiden kanssa, ihmisten, asioiden, luonnon, minkä milloinkin. Jokainen ihminen on erillisyytensä saarella yksin. Horisontissa näkyy muita saaria, joilla jokaisella on oma vankinsa. Saartansa ei voi hilata toiseen saareen kiinni. Meri, joka näitä saaria erottaa ja yhdistää, on kuolema. Kuoleman merta ei voi seilata, eikä uimalla ylittää, koska se on pelkkää tyhjyyttä. Se ei kannattele kuin vesi. Meri on kirkas, läpinäkyvä, mutta niin syvä, ettei pohjaa silti näy. Jos sinne alas katsoo niin päästä vippaa. Mitä tällä autiolla saarella voi sitten kaipuullensa tehdä? Voin kävellä rantaviivalle, varpaat jo kastuu, tähytä meren yli sinua. Sinä voit vastarannaltasi heiluttaa minulle. Vastaan vaikka trumpettia töräytellen. Voimme katsoa alas, meren pohjattomuuteen, tuntea yhdessä huimausta sen kuilun äärellä. Tämä huimaus on erotiikka." - Georges Bataille (teksti Teemu Mäen runosta "You are a very romantic man", runokokoelmasta "Kuolevainen", WSOY 2008)

Tuskan kokeminen vie meidät lähemmäs toisiamme, koska vie meidät lähemmäs kuolemaa - ainoaa joka meitä konkreettisesti yhdistää. Yhteys Adornon materialistiseen moraalifilosofiaan on huomattavissa. Moraali oli Adornolle validia ainoastaan jos samaistuminen kärsimykseen toteutuu, ja mikäli meitä ihmisinä yhdistää yhteinen intressi poistaa tämä kärsimys. Yksilöllä täytyy kuitenkin olla kyky ja päämäärä uhrata itsensä kärsimällä. Tämä itsensä uhraaminen tarkoittaa jumaluuteen pyrkimistä. Jumaluus tässä tarkoittaa täydellistä hyvettä; rakkautta ja onnea. Hyve voi siis toteutua kärsimyksen kokemisen kautta. Ilman kykyä surra ja kokea tuskaa ei voi hyvettä olla. Kristitty pyrkii tulemaan jumalaksi samaistumalla Jeesukseen - joka viimekädessä on sitä, että Jumala itse alistuu kärsimykseen ja osoittaa myötätuntonsa ja rakkautensa tällä tavoin meille.

Ei kommentteja: