lauantai 5. heinäkuuta 2008

Eisenstein ja Lenin

Peter von Bagh kirjoittaa teoksessaan "Taikayö" (Love Kirjat, 1981) elokuvista (romaanifilmatisoinneista), joita ei koskaan tehty. Saamme lukea mm. Luchino Viscontin ajatuksesta tehdä filmatisointi Thomas Mannin romaanista "Taikavuori" (myös Erich von Stroheim himoitsi Mannin romaania elokuvaksi) sekä Federico Fellinin unelmasta filmata "Don Quijote" - pääosissa Jacques Tati (!) (Howard Hawkskin arvosti "Don Quijotea", hänen versiossaan elokuvan pääosaa olisi esittänyt Cary Grant)

Kiinnostavin kaikista on kuitenkin Sergei Eisensteinin - Tarkovskin ohella tärkeimmän venäläisen ohjaajan - unelma tehdä Karl Marxin vaativasta ja mittavasta pääteoksesta "Pääoma" elokuva. Eisensteinin elokuvissa on lähes poikkeuksetta teemana vallankumous ja sen ylistäminen. Hänen elokuviaan ei voida tarkastella pelkästään formaalisen hyvänä elokuvana, vaan koska hänen elokuviensa muoto (intellektuaalinen montaasi) on filosofisesti perusteltu (materialistinen dialektiikka) tulee hänen elokuviensa maailmankatsomukselliset ajatuksetkin ottaa tosissaan - vaikka se tuntuisikin pahalta. (Sama koskee esim. Leni Riefenstahlia.)

Eisenstein asettaa (toisin kuin vaikkapa aikalaisensa Vsevolod Pudovkin) elokuviensa keskiöön massat. Hänen tyylinsä on obejektiivinen ja materialistinen. Eisenstein haluaa kuvat suuret ihmismassat historian subjekteina. Hänen elokuvissaan ihmiset toimivat ainoastaan historiallisten lakien mukaisesti eivät koskaan itsenäisinä, autonomisina subjekteina. Luokkataistelu etenee dialektisesti hypäten intellektuaalisen montaasin avulla kuvasta toiseen. Intellektuaalinen montaasi pyrkii leikkauksen avulla paljastamaan katsojalle yhteiskunnan ristiriitoja ja kytköksiä liittämällä kuvia ja kohtauksia yhteen. Leikkauksen tarkoitus ei ole Eisensteinille pelkkä ajallis-tilallinen siirtymä, vaan jotain paljon syvällisempää ja monimutkaisempaa.

Eisensteinin elokuvat eivät ole yksinkertaistettua propagandaa (lukuunottamatta kenties auttamattoman heikkoa stalinistisen kauden "Aleksander Nevskiä") vaan pyrkimys nostaa ihmismassat, erityisesti proletariaatti tietoisuuteen omasta roolistaan historiassa. Propagandaa elokuvat siis kyllä ovat propagandaa mutta eivät yksinkertaistettua sellaista: tarkoitus on nostaa työläiset elokuvien tasolle; ei laskea elokuvaa työläisten tasolle, niin kuin kävi Stalinin aikakaudella Mosfilmin tuotannolle. Lenin olikin sitä mieltä, että elokuvataide on kaikkein vallankumouksellisin taide juuri sen massoja tavoittavan luonteensa vuoksi. Propaganda puolestaan ei Leninille ollut mikään huono juttu, vaan pikemminkin välttämätön vallankumouksen tekemiseksi - sama koski ideologiaa. Propagandan ei kuitenkaan pidä alentua kansan tasolle, vaan kansa tulee nostaa propagandan tasolle. Sama ajatus oli Eisensteinilla elokuvasta.

Peter von Bagh kirjoittaa:

"Käydessään käsiksi Pääomaan Eisenstein korosti että hän ei suinkaan halua 'kansanomaistaa' Marxin vaativaa, kaunokirjallisestikin rikasta ja valtaisan tietomäärän sisältävää tekstiä. Hän halusi luoda elokuvan, joka seitsemännen taiteen kaikin ilmaisukeinoin vastaisi Marxin opusta, suhtautuisi tosiasioihin ja ideoihin dialektisesti samoin kuin Marx suhtautui taloustieteen tosiasioihin. Pääoma-elokuva olisi visuaalinen oppitunti dialektisesta metodista." ("Taikayö", s. 46)

"Päähuomio on kiinnitettävä siihen, että työläisiä nostetaan vallankumouksellisten tasolle, eikä suinkaan siihen, että itse laskeuduttaisiin ehdottomasti 'työläisjoukon' tasolle" - V.I. Lenin, "Mitä on tehtävä?", s. 220-221

Elokuva Marxin "Pääomasta" olisikin varmasti ollut uskomaton teko. Tuskin kukaan enää pystyisi ajatuksissaan edes kuvittelemaan kunnianhimoisempaa projektia. Jos Neuvostoliitossa jotain hyvää oli, se oli nimenomaan elokuva. (Leninin kaudella, Stalin jo latistikin elokuvatuotannon sosialistisen realismin kurimukseen.) Missään muussa maassa ei ole tehty sellaisia upeita, kiivaita, älyllisiä ja tunteellisiakin elokuvia kuin "Pietarin viimeiset päivät", "Lokakuu" tai "Panssarilaiva Potemkin". Ja halusin tai en: iso osa kiitoksesta kuuluu Leninille.


Sergei Eisenstein (1898-1948)

Ei kommentteja: