Olen ajatellut (ja osittain lainannut ajatuksia):
Vapaus on ihmisessä olevien potentioiden, mahdollisuuksien toteutumista yhteisössä. Ihminen on olemukseltaan (mikäli tätä termiä uskaltaa käyttää) sosiaalinen:
(1) Vapaus on osaltaan sartrelaisessa mielessä ontologista: ihminen on vapaa - vapaa valitsemaan suhtautumisensa maailmaan ja siihen tilaan mihin on heitetty. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmistä rajoittaa käytännöllisesti katsoen ainoastaan luonnonlait ja muut fyysis-materiaaliset tekijät.
(2) Vapaus on toisaalta riippuvainen yhteiskunnallisista omistus- ja valtasuhteista. Vapaudella on historialliset reunaehdot. Esim. 1800-luvun työläinen ei ollut yhtä vapaa kuin nykyajan tehdastyöläinen.
(3) Vapaus on riippuvainen tiedostavan yksilön päätöksestä: yksilö päättää toimia toisin ja toteuttaa omia potentioitaan juuri historiallisen tilanteen ehdoilla. Esim. käyttää hyväkseen kapitalismin tarjoamia ja kapitalistisen kulttuurin tuottamia tuotteita. Tällöin kriittisen teorian korostama "negatiivinen ajattelu" (kiellon logiikka) yhdistyy vaikkapa kulutusyhteiskunnan muuttamiseen sen omilla ehdoilla: yksilö pyrkii toteuttamaan hänellä ainoastaan abstraktina ajatuksena olevan vallitsevan, alistavan yhteiskunnan kiellon omassa konkreettisessa toiminnassaan. Kuluttajalle tämä tarkoittaa sellaisten kulutushyödykkeiden kuluttamista, jotka rajoittavat kulutuskulttuurin kasvua; ja toisaalta: kulutuksesta kieltäytymistä - että kuluttaa ainoastaan todellisia välttämättömyystarvikkeita, niitä jotka ovat todellisia perustarpeita. Kysyntä määrää tarjonnan: tuotanto keskittyy tällöin pelkkien perustarpeiden tuottamiseen. Tästä on mm. Aapo Riihimäki puhunut. Tämä on niin sanottua politiikan jujitsutaktiikkaa.
(4) Vapauden tulee toteutua ihmisen omilla ehdoilla. Pelkkä kriittinen, negatiivinen ajattelu ei riitä. Tarvitaan vapauden toteuttamista ja ontologisoimista jo vallitsevassa todellisuudessa - käyttämällä vallitsevan yhteiskunnan aseita sitä itseään vastaan. Päätös: olen vapaa ja toimin sen mukaisesti. Toteutan vallitsevan yhteiskunnan negaatiota itsessäni - arjessani.
(5) Vapauden ontologia on kyllä riippuvainen historiallisista sosioekonomisista ehdoista, mutta ei tyhjenny pelkästään siihen. Voidaan nähdäkseni ajatella että juuri ihmisen järki kriittisenä voimana voi ylittää tämän historiallisen tilan, tosin ainoastaan siten, että kieltää sen.
(6) Kielto kohdistuu yhteiskuntaan kokonaisuudessaan - siten myös ihmiseen itseensä: kritiikki on aina myös itsekritiikkiä. Ja toisaalta, kuten Marcuse huomaa, kielto voidaan tuoda esiin myös "positiivisten" tekojen kautta. Esimerkiksi taide luo uuden todellisuuden, joka juuri tässä luovassa aktissa kieltää vallitsevan todellisuuden.
(7) Kielto ei siis ole pelkästään negatiivista vaan syntyy positiivisen kautta. Utopia, parempi todellisuus, syntyy siis "positiivisen kiellon" muodossa. Negatiivinen ajattelu siis tuottaa "eron".
(Ajatus on toistaiseksi kesken... Palaan siihen varmasti myöhemmin.)
Vapaus on ihmisessä olevien potentioiden, mahdollisuuksien toteutumista yhteisössä. Ihminen on olemukseltaan (mikäli tätä termiä uskaltaa käyttää) sosiaalinen:
(1) Vapaus on osaltaan sartrelaisessa mielessä ontologista: ihminen on vapaa - vapaa valitsemaan suhtautumisensa maailmaan ja siihen tilaan mihin on heitetty. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmistä rajoittaa käytännöllisesti katsoen ainoastaan luonnonlait ja muut fyysis-materiaaliset tekijät.
(2) Vapaus on toisaalta riippuvainen yhteiskunnallisista omistus- ja valtasuhteista. Vapaudella on historialliset reunaehdot. Esim. 1800-luvun työläinen ei ollut yhtä vapaa kuin nykyajan tehdastyöläinen.
(3) Vapaus on riippuvainen tiedostavan yksilön päätöksestä: yksilö päättää toimia toisin ja toteuttaa omia potentioitaan juuri historiallisen tilanteen ehdoilla. Esim. käyttää hyväkseen kapitalismin tarjoamia ja kapitalistisen kulttuurin tuottamia tuotteita. Tällöin kriittisen teorian korostama "negatiivinen ajattelu" (kiellon logiikka) yhdistyy vaikkapa kulutusyhteiskunnan muuttamiseen sen omilla ehdoilla: yksilö pyrkii toteuttamaan hänellä ainoastaan abstraktina ajatuksena olevan vallitsevan, alistavan yhteiskunnan kiellon omassa konkreettisessa toiminnassaan. Kuluttajalle tämä tarkoittaa sellaisten kulutushyödykkeiden kuluttamista, jotka rajoittavat kulutuskulttuurin kasvua; ja toisaalta: kulutuksesta kieltäytymistä - että kuluttaa ainoastaan todellisia välttämättömyystarvikkeita, niitä jotka ovat todellisia perustarpeita. Kysyntä määrää tarjonnan: tuotanto keskittyy tällöin pelkkien perustarpeiden tuottamiseen. Tästä on mm. Aapo Riihimäki puhunut. Tämä on niin sanottua politiikan jujitsutaktiikkaa.
(4) Vapauden tulee toteutua ihmisen omilla ehdoilla. Pelkkä kriittinen, negatiivinen ajattelu ei riitä. Tarvitaan vapauden toteuttamista ja ontologisoimista jo vallitsevassa todellisuudessa - käyttämällä vallitsevan yhteiskunnan aseita sitä itseään vastaan. Päätös: olen vapaa ja toimin sen mukaisesti. Toteutan vallitsevan yhteiskunnan negaatiota itsessäni - arjessani.
(5) Vapauden ontologia on kyllä riippuvainen historiallisista sosioekonomisista ehdoista, mutta ei tyhjenny pelkästään siihen. Voidaan nähdäkseni ajatella että juuri ihmisen järki kriittisenä voimana voi ylittää tämän historiallisen tilan, tosin ainoastaan siten, että kieltää sen.
(6) Kielto kohdistuu yhteiskuntaan kokonaisuudessaan - siten myös ihmiseen itseensä: kritiikki on aina myös itsekritiikkiä. Ja toisaalta, kuten Marcuse huomaa, kielto voidaan tuoda esiin myös "positiivisten" tekojen kautta. Esimerkiksi taide luo uuden todellisuuden, joka juuri tässä luovassa aktissa kieltää vallitsevan todellisuuden.
(7) Kielto ei siis ole pelkästään negatiivista vaan syntyy positiivisen kautta. Utopia, parempi todellisuus, syntyy siis "positiivisen kiellon" muodossa. Negatiivinen ajattelu siis tuottaa "eron".
(Ajatus on toistaiseksi kesken... Palaan siihen varmasti myöhemmin.)
4 kommenttia:
Hankala aihe, en tiedä kannattaako vapautta käsitellä näin yleisellä ja abstraktilla tasolla. Pari kommenttia:
A) eikö vapauden ontologia ole aina riippuvainen historiallisista sosioekonomisista olosuhteista?
ja tästä päästään:
B) eivätkö historialliset reunaehdot ulotu valitsevan yksilön sisään? Jos näin on, valinnat ovat jo valmiiksi painotettuja ja kysymyksenasettelu on sosiaalisesti rakentunutta, jolloin vapaus ei voi olla "riippuvainen tiedostavan yksilön päätöksestä".
C) miksi kaikki palaa lopulta negaatioon? Miksei vaikka eroon: "Eroan vallitsevasta yhteiskunnallisesta enemmistöstä itsessäni - arjessani." Eroaminen on myöntävää ja myönteistä, voimakkaampaa kuin negatoiminen, koska eroaminen ei tue kohdetta, josta erotaan, toisin kuin negaatio.
Esimerkki: kaksi tyyppiä on "parisuhteessa" joka selvästi ei voi jatkua. Kumpi metodi antaa tyypeille suuremman vapauden: 1) negaatio: molemmat tai jompi kumpi keskittyvät "negatoimaan" suhdetta tai vastakkaista osapuolta ja näin jäävät jumiin suhteen logiikkaan; vai 2) ero: tyyppien tiet eroavat ja tyypit alkavat kehittää omia juttujaan, lähtevät eri suuntiin ilman kaunaa toiselle.
(Kommentti Kapinallisen politiikan aivopesusta oli muuten hyvä)
(A) Vapauden ontologia on kyllä riippuvainen historiallisista sosioekonomisista ehdoista, mutta ei tyhjenny pelkästään siihen. Voidaan nähdäkseni ajatella että juuri ihmisen järki kriittisenä voimana voi ylittää tämän historiallisen tilan, tosin ainoastaan siten, että kieltää sen.
(B) Kielto kohdistuu yhteiskuntaan kokonaisuudessaan - siten myös ihmiseen itseensä: kritiikki on aina myös itsekritiikkiä. Ja toisaalta, kuten Marcuse huomaa, kielto voidaan tuoda esiin myös "positiivisten" tekojen kautta. Esimerkiksi taide luo uuden todellisuuden, joka juuri tässä luovassa aktissa kieltää vallitsevan todellisuuden.
Kielto ei siis ole pelkästään negatiivista vaan syntyy positiivisen kautta. Utopia, parempi todellisuus, syntyy siis "positiivisen kiellon" muodossa. Negatiivinen ajattelu siis tuottaa "eron", mikäli ymmärsin pointtisi oikein.
Ja kyllä: tämä tosiaan on tosi yleistä ja abstraktia. Filosofia tahtoo usein olla. :) Kenties tätä puhdasta abstraktiota tulisi hieman "liata".
Huhuh... Minun pitäisi kenties lukea tuo Deleuze'n ja Guattarin "Anti-oidipus", jonka ostin ajat sitten, mutta joka edelleen lojuu lukemattomana kirjahyllyssä. Kenties luen sitä rinnakkain "Valistuksen dialektiikan" kanssa. Saan ajatteluuni jälleen uusia suuntia.
Muokkasin und lisäsin settii tähän kirjoitukseen.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta, katsotaan mitä tästä syntyy: positiivisen kautta syntyvässä kiellossa voi tosiaan olla voimaa.
Itselleni kulutusyhteiskunnan myöntäminen on edelleen vaikeinta. Toisaalta ehkä kaikki riippuukin juuri sen myöntämisestä oikealla tavalla.
Ja myönnän että Valistuksen dialektiikka on edelleen lukulistallani. Ehkä sitten Pääoman jälkeen, ja Marcusea myös...
Lähetä kommentti