maanantai 2. kesäkuuta 2008

Usko, toivo, rakkaus - ja epäilys

Kristillisen ajattelun pyhänä kolmiyhteytenä isän, pojan ja pyhän hengen sijaan voidaan pitää uskoa, toivoa ja rakkautta. Isä, poika ja pyhä henki viitatessaan patriarkaattis-mystiseen dogmatismiin ei kaltaiselleni antiautoritaariselle humanistille oikein sovi, mutta sen sijaan usko, toivo ja rakkaus ovat lähempänä ajatteluani. Seuraavaksi esitän ajatuksiani kyseistä kolmiyhteydestä.

Lähden liikkeelle jumalan käsitteestä. Jumala tarkoittaa absoluuttia, transsendenttia täydellisyyttä. Feuerbachilaisessa materialismissa kristillinen Jumala tulee nähdä erään ihmisyhteisön toiveiden heijastumana taivaalle. Jumala on täydellisyys, sellainen kuin ihminen itse haluaisi olla: ”ja ihminen loi Jumalan kuvakseen”. Ihmisen oma ideaalityyppi on heijastettuna tuonpuoleiseen. Ihminen itse on tuo jumaluus luodessaan elinehtojaan työnsä kautta.

Tämä jumaluus jonka kristityt ovat heijastaneet taivaalle ilmentää niitä arvoja joita kristitty tavoittelee. Usko, Toivo, Rakkaus. Näitä kolmea yhdistää epäilys.

Usko tarkoittaa luottamusta ja heittäytymistä epätietoisuuteen. Uskonnollinen usko ei ole tietoa, koska siihen liittyy olennaisesti epäilys. Kristillisen uskon tähän puoleen ei liity dogmaattisuus, vaan epävarmuus ja siihen heittäytyminen. Usko on epävarmuuteen sukeltamista. Usko on uskoa vain jos uskonnollinen ihminen epäilee. Tämä erottaa pelkän uskon tiedosta. Kuten Kierkegaard ilmaisi asian: täytyy tehdä uskonhyppy. Ateisti ei epäile; hän tietää ettei Jumalaa ole. Ja siksi sana ”usko” tarkoittaa hänelle vain uskomusta. Uskomusta, joka tulee perustella ollakseen validia.

Toivo. Marxilaisfilosofi Ernst Bloch oli todella syvällisesti perehtynyt kristilliseen ajatteluun, ja hänen mielestään Karl Marx liittyi siihen juutalaisten ja kristittyjen profeettojen traditioon jotka kaikista innokkaimmin saarnasivat maailman loppua ja uuden maailman syntyä – apokalypsista. Luomistyö on ihmisen itseluomista. Tässä ”eskatologisessa marxilaisuudessa” tärkeintä on huomio siitä, kuinka ihmiset joilla ei luulisi olevan mitään toivoa jäljellä (1800-luvun työläiset, kolmannen maailman asukkaat, jne.) ovat kuitenkin kaikkein toivorikkaimpia. Erich Fromm huomasi tämän käytännössä toimiessaan psykoanalyytikkona. Ihminen on Blochille ainoa eläin joka ei suostu alistumaan tämän maailman asettamiin rajoihin vaan pyrkii aina ylittämään ne. Ideologialle on tyypillistä se, että se pyrkii näyttäytymään elämän lopullisena tilana. Ihmisessä oleva Toivo ajaa häntä kuitenkin eteenpäin. Ideologia on ei-Toivoa. Se on toivon negaatio. Tämä oli Blochin teoksen ”Das Prinzip Hoffnung” (1959) pääsisältö. Toivoon sisältyy aina epätoivo ja toisin päin. Toivoon liittyy epäilys. Toivottomuus.

Rakkaus. Aito ja pyyteetön rakkaus ei ole nautintoa ja leijumista kevyissä ja ”ihanissa” tunteissa. Päinvastoin: aito rakkaus on nimenomaan esillä siinä kun epäilee rakkautta. Mustasukkaisuus on monella tavoin tätä rakkauden epäilemistä… mutta samalla se myös on osoitus rakkaudesta. ”En halua menettää sinua” on mustasukkaisuuden (terveen sellaisen) ydinsanoma. Aito rakkaus on tahtoa saavuttaa ja antaa rakkautta rakkaudettomuuden tilassakin. Rakkaus yleisempänäkin käsitteenä tarkoittaa samaa: kykyä kokea toisten ihmisten kärsimystä, kykyä tehdä hyvää vaikka maailma olisikin paha. Rakkauteenkin liittyy epäilys.

Kristillisen filosofian (ei teologian, sillä teologia käsittelee nimenomaisesti isän, pojan ja pyhän hengen kysymyksiä – dogmeja) tärkein ajatus siis on epäilys, sekä sen suhde Uskoon, Toivoon ja Rakkauteen. Epäilys sisältyy kaikkiin edellä mainittuihin elementteihin. Kristinusko jollain kierolla tavalla siis skeptinen filosofia – tai kriittinen: miten asian sitten haluaakaan nähdä. Fundamentalistinen tulkinta kristinuskosta ei täten edes ole kristinuskoa: siitä puuttuu epäilys. Usko, Toivo ja Rakkaus voivat olla aitoja ainoastaan epäilyksen kautta.

Ja muuten: älkää nyt luulko, että puolustan kristinuskoa mitenkään intohimoisesti tai että olisin tullut uskoon. Ei. Kyse ei ole siitä. On mielestäni kiinnostavaa pohtia kristinuskon sisältöä sekulaarista näkökulmasta: onko kristinuskossa mitään järkeä? Vastaukseni: kyllä siinä on.

Ernst Bloch (1885-1977)

Ei kommentteja: