tiistai 6. toukokuuta 2008

Yhteiskuntafilosofian alkeet, osa IV

Adam Smith (1723-1790) oli filosofi ja talousteoreetikko, joka on tullut tunnetuksi kuuluisan metaforan ”näkymätön käsi” kautta. Sen katsotaan tarkoittavan sellaista tilaa missä vapaiden markkinoiden oletetaan tuottavan koko kansakunnalle hyötyä. Se perustuu huomioon yleisistä psykologisista laeista. Jos markkinataloutta ei estetä, ihmisten käyttäytyminen markkinatalousyhteiskunnassa johtaa lopulta kaikkien ihmisten ja koko kansakunnan vaurastumiseen. Kuitenkaan ilmauksella ei ole mitään systemaattista merkitystä.

Smith jakoi Locken ja muiden klassisten liberalistien ajatuksen yksilön vapauden tärkeydestä. Valtion roolin piti olla minimaalinen ja sen tuli ainoastaan keskittyä turvaamaan yksilöiden keskeiset oikeudet. Verotus tuli sallia ainoastaan sen vuoksi, että nämä yksilön oikeuksia turvaavat instanssit (poliisi yms.) pystyttäisiin kustantamaan. Verotusta ei sen kummemmin tarvita: koko kansakunta hyötyy kun ihmisille jää rahaa kulutettavaksi. Smith rakensi myös moraaliteorian moraalisista tunteista takaamaan taloudellisen teoriansa: hyvinvoivat tulisivat jakamaan hyväänsä välillisten organisaatioiden (kirkot, hyväntekeväisyysjärjestöt, jne.) kautta.

Tässä täytyy huomauttaa että ne, jotka Smithin nimeen yleensä vannovat, vaativat myös maailmaa vapaaksi kaupanteon rajoituksista. Tätä Smith itse ei kuitenkaan olisi kannattanut. Smith nimittäin tarkoitti teoriansa koskemaan ainoastaan yhteiskunnan sisäistä taloutta.

Smithin kuningasidea oli työnjaon korostaminen. Oli tavara mikä tahansa, sen tekemiseen vaaditaan yhdeltä ihmiseltä enemmän aikaa kuin suurelta joukolta ihmisiä. Jos tuotteen tekemiseen vaaditut eri vaiheet jaetaan eri ihmisten tehtäviksi, saadaan tuote nopeampaa valmiiksi ja suurempi määrä ihmisiä tienaamaan elantonsa. Myös tuotteiden kuljettamisesta ja myymisestä vastaavat ihmiset hyötyvät työnjaosta.

Tehokkuus- ja tuottavuusaspekteiltaan ajatus työnjaosta voidaan varmasti nähdä hyvinkin järkeväksi systeemiksi. Se tuottaa lähes täydellisen tuotantokoneiston ja varallisuus kasaantuu tehokkaasti. Kuitenkin työnjaon inhimillinen aspekti jää askarruttamaan. Kun ihminen joutuu kaiken aikaa tekemään yhtä ja samaa puuduttavaa työtä, hänen mielensä supistuu, hän kapea-alaistuu – hän tyhmenee. Ja kun hän tyhmenee, hänen halunsa jakaa hyväänsä pienenee. Tässä on Smithin mielestä vaara sille, ettei moraalisuus yhteiskunnassa toteudu. Myös tuotanto heikkenee. Kapea-alaistuminen voidaan kuitenkin korjata takaamalla ihmisille ”riittävä sivistys” (Käsite jää hämäräksi. Mikä on ”riittävän sivistyksen" raja?) julkisissa koulutuslaitoksissa. Liiallista koulutusta ei voida sallia – ihmiset saattaisivat alkaa kapinoimaan ja suunnittelemaan vallankumousta.

Työnjaon inhimillinen aspekti on usein unohtunut. Työnjako nimittäin monessakin suhteessa estää ihmisen henkisen ja ruumiillisen täydellistymisen. Ihminen ei voi elää onnellisena jos ei pysty toteuttamaan itseään mahdollisimman monella eri tavalla. Ihmisestä tulee, kuten Marx huomasi, vieraantunut. Työnjaosta on eräässä mielessä muodostunut itseistarkoitus. Se estää ihmisen vapautumisen ja täydellistymisen.

Itse hämmästelen Smithin ajatuksenjuoksussa myös jo yllä mainitsemaani ”riittävän sivistyksen” teemaa. Miksi ihmisille ei saisi tarjota täyttä sivistystä kykyjen ja tarpeiden mukaan? Miksi sivistyneet ihmiset tekisivät vallankumouksen, kuten Smith väittää, jos kerran Smithin järjestelmä on onnistunut? Vai onko sittenkin niin, että Smithin kuvaamassa talousjärjestelmässä on jotain pahasti vialla, jos ihmisiä ei saa kouluttaa kuin ”riittävästi” jotta he eivät kumoaisi sitä?

Ei kommentteja: