tiistai 6. toukokuuta 2008

Yhteiskuntafilosofian alkeet, osa III

Republikanismi, tasavaltalaisuus, on yhteiskuntafilosofinen ajattelusuunta joka mm. haluaa korostaa niitä hyveitä joita kansalaisvalta edellyttää. Kansalaiset nähdään aktiivisina toimijoina, jotka kykenevät ja haluavat vaikuttaa yhteisönsä asioihin. Käytännössä kuitenkin kansalaiset eivät ole kiinnostuneita poliittisesta päätöksenteosta. Miksi?

Ensinnäkin: republikanismi perustuu ajatukseen poliksesta, joka antiikin aikana oli selvästikin yksinkertaisempi yhteiskuntamalli kuin globaali informaatioyhteiskuntamme. Ei ole järkevää, tai edes reilua ajatella, että kansalaisten kapasiteetti riittäisi nykyaikana yhteiskunnalliseen päätöksentekoon jos akateemisilla tutkijoillakin on hankaluuksia hahmottaa aikamme monitahoista yhteiskuntaa. Mitä suurempi kokonaisuus, sitä vaikeampi kansalaisten on osallistua päätöksentekoon. Anarkistit näyttäisivät olevan oikeassa. Pienissä kokonaisuuksissa yksilön valta ja täten vapaus on suurempi. Republikanismissa poliittisen toimijuuden ajatus perustuu kansalaisuuden identiteettiin, jota ei enää ole. Postmodernissa kulttuurissa ei enää ole samanlaista moraalista ykseyttä kuin poliksissa oli.

Ja mikä normatiivinen seikka ylipäänsä voisi pakottaa meidät toimimaan poliittisesti? Kansalaisuus ei ole abstrakti nautittava asia. Poliittinen toimijuus on olennainen turvaamaan yksilön oikeudet.

Paljon on pohdittu sitä, miksi ihmiset eivät äänestä ja ole kiinnostuneita politiikasta. Miksi poliittinen toimijuus on hylätty? Itse näkisin yhdeksi syyksi sen, että heidän kuvansa politiikasta on jollain tavalla hämärtynyt. Politiikka koetaan omasta arkielämästä ja sen tapahtumista irrallisiksi. Politiikka nähdä omalle elämälle vieraaksi. Keltaisessa lehdistössäkin ilmoitetaan missin/viihdetaiteilijan/urheilijan/julkimon menevän politiikkaan. Hetkinen. ”Mennä politiikkaan sisälle”? Aivan kuin politiikka olisi jokin suljettu tila, karsina, jonne ei tavallisella ihmisellä ole asiaa. Karsinassa tapahtuvat päätökset tuodaan ulos keskelle ihmisten arkielämään – ja ihmisten on toteltava. Ihmisistä on tullut sivullisia suhteessa heidän omaan yhteiskunnalliseen elämäänsä.

Parlamentaarisen systeemin ongelmia on myös se, kuinka ihmeessä ne ihmiset jotka tekevät päätöksiä, voisivat omata jonkin erityisen näkökulman yhteiskuntaan? Myös päättäjät ovat yhteiskunnan osia, ja heidän päätöksensäkin ovat ainakin jossain määrin heidän yhteiskunnallisen positionsa determinoimia.

Kartesiolainen dualismi toistuu: yhteiskunnan kansalaiset (ruumis) nähdään ainoastaan Arkadianmäen, parlamentin (sielu) tahdon toteuttajana. Tässä dualismissa ruumis tulee kuitenkin nähdä sielua mahtavampana. Kansalaiset itse ovat ne, jotka todella voivat vaikuttaa. Erilaiset kansalaisjärjestöt tulee nähdä parlamentaarisia puolueita tärkeämmiksi poliittisen vaikuttamisen kanaviksi.

"I consist of body and soul--in the words of a child. And why shouldn't we speak like children? But the enlightened, the knowledgeable would say: I am body through and through, nothing more; and the soul is just a word for something on the body." – Friedrich Nietzsche

Myös feministit ovat kritisoineet republikanismia, joka on perinteisesti tehnyt jaon julkisen ja yksityisen sfäärin välillä. Antiikissa naiset nähtiin yhdessä orjien, lasten ja eläinten kanssa osaksi yksityistä sfääriä. Tämä sen vuoksi, että naisen koettiin kuuluvan luonnollisen piiriin pikemminkin kuin yhteiskunnallisen piiriin. Lainsäädännön tekevät siis miehet, koska myytti, joka sanoo naisten olevan osa luonnollista, yksityistä sfääriä, ei anna naisten osallistua lainsäädäntöön. Republikanistinen erottelu julkisen ja yksityisen välillä peittää naisten historiallisen alistamisen.

Ei kommentteja: