sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Hegelistä ja kaaoksesta

Noise-genren musiikissa on mielenkiintoinen psykologinen piirre. Kuunnellessani noisea ensimmäistä kertaa yritin vaistomaisesti etsiä melun keskeltä jonkinlaisia "järjellisiä", kenties melodisiakin, piirteitä. Tämä ei ole millään tavoin kummallista. On nimittäin ihmiselle luontaista että joutuessaan kaaoksen keskelle ihminen alkaa hakemaan kaaoksesta toistuvia loogisia piirteitä jolla saisi maailman haltuunsa. Itsekin huomasin tämän aloittaessani musiikin (tai "musiikin") tekemisen. Eräs kappaleeni, "Khao Lak", perustuu juuri tälle ajatukselle. Hirveän kaaoksen, kirskunan ja melun keskeltä kuulija löytää mm. Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin äänet - sekä pätkän Jean Sibeliuksen "Finlandiasta". Niin Hitlerin, Stalinin kuin Sibeliuksenkin edustamat ideologiat - natsismi, stalinismi ja nationalismi - edustavat jotain selkeyttä kaaoksen keskellä. Maailman ollessa kaaos, kuten se modernissa kokemuksessa ilmenee, tarvitsemme maailmaa radikaalisti jäsentävää ideologista kehikkoa. Ernst Bloch puhui sedimentoituneesta kokemuksesta. Natsiliike oli Saksassa mahdollinen vain koska ihmisten kokemusmaailmassa elävä agraarikulttuuri ja moderni, kaoottinen elämäntapa ajautuivat ristiriitaan. Tästä epäsynkronisesta kokemuksesta syntyy eräänlainen pakko löytää jokin järki. Agraarikulttuurin arvoja korostanut natsiliike näyttäytyi saksalaisille järjen takaajana modernin, teollisen, hektisen, kaoottisen kulttuurin keskellä.

Maailma on jatkuvassa tulemisen tilassa, liikkeessä, se virtaa. Tämän ovat huomanneet niin Herakleitos kuin zeniläiset ajattelijatkin. Hegelin mielestä inhimillistä ajattelua, filosofiaa, käsitteellistä ajattelua luonnehtii sen kyky pysäyttää tämä virtaava liike. Ideologioita luonnehtii juuri tämä: se pysäyttää kaiken yhteiskunnallisen kokemuksen. Kriittinen ajattelu puolestaan heittäytyy tähän liikkeeseen. Ideologioita luonnehtiikin epähistoriallisuus.

Hegel pyytää meitä ajattelemaan "ei-mitään". Emme tietenkään kykene tähän, vaan rupeamme ajattelemaan "jotain". Tämä "jotain" määrittää "ei-mitään" sen vastakohtana. "Jotain" voi olla ainoastaan jos tiedostamme "ei-minkään" olemassaolon. Tämä pätee kaikkiin objekteihin. Objekteja voidaan ajatella ainoastaan kokonaisuuden osina. Itseasiassa vain kokonaisuutta voidaan ajatella. Kun ajattelen esim. tuolia tulen ajatelleeksi myös sen käyttötapoja, huonetta, missä se sijaitsee sekä materiaalia josta se on tehty. Yhden objektin mukana tulee kokonainen objektijoukko. Dialektinen liike alkaa tästä: erityinen ja yleinen. Kokonaisuus ja yksittäinen objekti.

Hegelin logiikkakaan ei noudata "tieteellistä" logiikkaa. Kolmannen poissuljetun laki ei hänellä päde sillä hänen mukaansa sekä A että ei-A ovat molemmat olemassa. Tämä johtaa Hegelin mielestä tragediaan. Kaikki moraaliset arvostelmat voivat olla yhtä päteviä. (vrt. Antigone)

Ajattelu, nimetessään objektit, pysäyttää tämän dialektisen liikkeen väkivalloin. Walter Benjaminin mukaan ihminen tuhoaa olevaa nimeämällä ne, eikä anna niiden olla mitä ne ovat kokonaisuudessaan. Kieli tiivistää todellisuutta ja jättää väkisinkin jotain ulkopuolelle. Se eristää objektit toisistaan. Kieli ottaa perspektiivin. Koska käsitteet tuhoavat todellisuutta, olisi hyvä käyttää jossain mielessä hiukan väljempiä ja epämääräisempiä käsitteitä ajattelussa. Analyyttinen filosofia ei analysoi filosofisia teemoja, vaan tuhoaa ne. Tämä on analyyttisen filosofian ongelmallisin puoli.


Ajattelu pysäyttää maailman dialektisen liikkeen kuin valokuva.

Ei kommentteja: