lauantai 19. huhtikuuta 2008

Veronikan kaksoiselämä (1991)

Krzysztof Kieslowskin elokuvassa "Veronikan kaksoiselämä" päähenkilö puolalaisen Weronikan kuoltua tämän ranskalainen kaksoisolento Veronique kokee Weronikan kuoleman itsessään. Elokuvan onkin sanottu käsittelevän "mystistä yhteyttä ihmisten välillä". Määritelmässä sana "mystinen" särähtää pahasti korvaan. Taideteosta ei tarvitse mystifioida, vaan koska se puhuu meidän kaikkien elämästä, tulee sen myös jollainen konkreettisella tavalla puhutella meitä. Tämä puhutteleminen tapahtuu niin, että teos avaa jonkin uuden olemisen tavan, uuden tavan kokea. Taideteos avaa aina radikaalisti poikkeavan tavan kokea.

"Veronika ja Veronique syntyvät samana päivänä 1966 – Veronika Puolassa, Veronique Ranskassa. Vaikka naiset eivät tiedäkään toistensa olemassaolosta, on heillä molemmilla ajoittain outo tunne toisistaan, varmuus etteivät he ole yksin. He ovat enemmän kuin samanlaisia, he ovat kuin yksi ja sama nainen. Elämän edetessä musiikillinen lahjakkuus osoittautuu vahvaksi molemmissa ja intohimo tavoitella lahjakkuuden mahdollistamaa menestystä on yhteinen. Mutta onko naisten kohtalotkin samalla sävelellä kirjoitettu? Kun tragedia kohtaa toisen heistä on vaikutukset toisenkin elämään selittämättömällä tavalla selvät ja laajat." - DVD-julkaisun selostus elokuvan sisällöstä

Elokuvan "mystisen yhteyden ihmisten välillä" tulkitsen ihmisten kognitiivisten rakenteiden samankaltaisuudesta, ja siitä että ihmiset kykenevät identifioimaan itsensä toisiin ihmisiin, johtuvaksi psykologis-emotionaaliseksi samaistumisen kyvyksi, jota voidaan rationaalisesti ohjata, tarkkailla ja arvioida. Kun Veronique kokee Weronikan kuoleman, on kyseessä eettinen väite ja kokemus. Kun toinen ihminen kärsii, kärsimme useinmiten itsekin. Mikäli emme kärsi, voimme ainoastaan syyttää spektaakkelimaista kulttuuria, joka ajaa ihmiset eristyksiin ja pakottaa ihmiset kilpailemaan toisiaan vastaan. Tässä eristyksen tilassa kaikki empatia ja siitä aiheutuva eettinen toiminta ovat kadoksissa.

Empatialla psykologisena tuntemuksensa on yhteys rakkauteen. Rakkaudeton yhteiskunta ei johdu siitä, että ihminen olisi "luontaisesti" itsekäs ja paha, vaan siitä, että ihmisen ympäristössä (kulttuurissa, yhteiskunnassa) olevat tosiasiat kannustavat käyttäytymään toisin.

Erich Frommin mukaan rakkaus ihmisten välillä ei ole kaupankäyntiä luonteenpiirteiden välillä: "Katsotaanpas kannattaako minun välittää sinusta: sinulla on nuo luonteenpiirteet ja minulla nämä. Okei... Hyvä on, voimme rakastaa toisiamme." Kaikenlainen "Se oikea"-ajattelu perustuu juuri tälle markkinatalouden logiikalle, jossa ihmisten väliset suhteet ovat kaupankäyntiä luonteenpiirteillä. Tällaisen rakkaus-käsityksen kritiikiksi voi myös esittää sen, että se ei huomioi sitä, että ihmisen persoona on dynaaminen, alati muuttuva asia. Avioerojen ja lapsellisen "sinkkuelämä"-ideologian suuri kannatus kielii mielsetäni porvarillisen essentialismin tuottamasta rakkaus-käsityksestä. Kapitalistinen kulttuuri on reifikoinut myös rakkauden. Ja kuten kaikki ideologia, myös porvarillinen rakkaus-käsitys on idealisoitu ikuiseksi ja todelliseksi pop-musiikissa ynnä muussa kaupallisessa kulttuurissa. Monien ihmisten sitoutumispelko johtunee juuri siitä, että kun luonteenpiirteet eivät täysin "mätsää", niin ei uskalleta sitoutua, sijoitus ei olisi kannattava. Tämä kaikki on työnjakoon perustuvaa rakkaus-käsitystä.

Tämän vastakohtana Fromm korostaa rakkautta taitona ja kykynä. Fromm vastustikin sellaista rakkauden mystifiointia, jossa rakkaus koetaan asiaksi, jota ei voida mitata. Tuotetun rakkaus-käsityksen vastakohtana Fromm haluaakin korostaa rakkautta asiana, jota voidaan tuottaa aktiivisesti. Tämä perustuu ihmisen tarpeeseen ylittää oma yksilöllisyytensä samalla säilyttäen se. Kyseessä on edelleen psykologinen samaistumisen kyky, mutta nyt aktiivisena ja rationaalisena. Kyse on pyrkimyksestä päästä yhteyteen maailman ja toisten ihmisten kanssa:

"On vain yksi intohimo, joka tyydyttää ihmisen tarpeen päästä yhteyteen maailman kanssa ja samalla antaa hänelle eheyden ja yksilöllisyyden tunteen, ja se on rakkaus. Rakkaus on yhteyttä jonkun tai jonkin oman itsensä ulkopuolella olevan kanssa, niin että itseyden erillisyys ja eheys samalla säilyvät. [...] Tärkeätä on rakastaminen, ei rakkauden kohde. [...] Rakastaessai minä olen yhtä kaiken kanssa, ja samalla olen oma itseni, ainutkertainen, erillinen, rajoittunut, kuolevainen ihmisolento. Rakkaus versoo yhä uudestaan juuri erillisyyden ja yhteyden vastakohtaisuudesta." - Erich Fromm, "Terve yhteiskunta", s. 41

Tätä yhteyden saavuttamista pyrkii myös Kieslowski kuvaamaan. Veronique'n yhteys Weronikaan on juuri tätä yhteyttä. Empatiaan ja rakkauteen perustuvaa yhteyttä. Myös Emmanuel Levinasin ajattelussa on tämä "mystisen yhteyden" piirre. Levinasille ihminen on ääretön, koska kykenee periaatteessa asettumaan kenen tahansa eläneen, nyt elävän tai joskus tulevaisuudessa elävän ihmisen asemaan. Toinen ihminen on jotain transsendenttia. Tämä kuilu minän ja sinän välillä voidaan ylittää ainoastaan rakkaudessa.

"Levinasille rakkaudessa ja eroottisessa suhteessa ihminen siis menettää – ainakin tilapäisesti – kasvojen ainutkertaisuuden ja vain itseensä viittaavan, eettisesti velvoittavan merkitsevyyden. Rakkaus on Levinasille `kaksoisitsekkyyttä´, rakastavien yhteisö on `yhteisö ilman kieltä´, se sulkee ulkopuolelleen kolmannen osapuolen ja julkisuuden. Rakkauden hekumasta puhuminen, sen tuominen julkisen keskustelun piiriin, on täten `säädytöntä´ - kahden ihmisen `suljetun yhteisön´ salaisuuksia on mahdotonta tuoda jaettavien merkityksien alueelle. Kielihän yleisti omaisuuden ja teki näin ollen sen lahjoittamisen Toiselle mahdolliseksi. Rakkauden alueella ei olla tekemisissä omaisuuden ja lahjoittamisen kanssa, Toisen vastaanottaminen korkeuden ja läsnäolon ulottuvuudessa korvautuu varauksettoman tervetulon toivotuksella ja toisen `profanaatiolla´." - Immo Pekkarinen

Rakkaus on aktiivinen teko, se äärettömyyteen pyrkimistä. Se on pyrkimystä tulla Jumalaksi, kuitenkin niin, että hyväksyy oman äärellisyytensä ja ihmisyytensä. Rakkaus on itsensä hävittämistä kuitenkin sen jossain mielessä säilyttäen. Rakkaus, mikäli se ymmärretään eroottista rakkautta laajemmin, on eettinen tila, joka konkretisoituu ihmispsyykkeessä empatian kokemiseksi. Pelkkää tunteissa pyöriskelyä etiikka ei kuitenkaan voi olla. Kieslowskin "Veronikan kaksoiselämä" kuvaa empatian, rakkauden kokemuksen. Kuitenkin etiikka itsessään vaatii, ollakseen tietoista toimintaa, rationaliteetin ohjaamaan empatian kokemusta konkreettiseksi toiminnaksi.

Kun jumalaa ei ole
Rakkautemme luo hänet
Hänet joka uskoo Sinuun.

2 kommenttia:

toinenliisa kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
toinenliisa kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.