keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Hvis lyset tar oss (1994)

(Kirjoitettu vuoden 2006 keväällä/kesällä. Älkää tuomitko minua tämän perusteella, mutta myöntäkää sen olevan pirun hyvä teksti, vaikka siinä onkin jokseenkin omituisia ja epäloogisia ajatuskulkuja. Teksti sisältää myös asiavirheitä.)


"Nihilismi on minussa saanut ohjelma julistuksensa.

Minun koko elämäni pohjautuu nihilistisiin oppeihin. Minun taiteeni [...] on sekin pohjattoman nihilismin olemusta. Taiteessani minä kuvaan tuhoni ja eikö tämä juuri ole nihilismiä. Kaiken lopputuloksena on kuitenkin. Ei mitään. Kaikki on päättyvä liekkeihin ja sen jälkeen kasa tuhkaa." - Kalervo Palsa, 26.2.1967, "Kalervo Palsan päiväkirjat", s. 56-57

Norjalaisen Varg Vikernesin nimi on monelle metallistille tuttu. Hänen äärimmäinen filosofiansa, joka lähentelee (eko)fasismia ja uusnatsismia, sekä hänen synkkääkin synkempi saatanallinen taiteensa saa varmasti jokaisen moralistin pään sekaisin. Herjaahan hän sitä sisäänpäin lämpiävää poroporvarillista maailmankuvaa, josta saa jokainen toisinajattelija (lue: väärinajattelija) kärsiä nahoisaan aina kun suunsa avaa. Itse en Vikernesin misantrooppisia ajatuksia kannata, ne ovat mielestäni ontuvia, epäloogisia ja mystillisiä - siis tyhjiä ad hoc-päätelmiä valtavalla hybriksellä maustettuna. Silti otan herran aivoitukset mielelläni vastaan. Ne ravistelevat luutuneita arvojamme ja käsityksiämme. Herra Vikernes: "En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se" (Voltaire).

Omaa (eettistä) relativismiani voitaisiin tietysti syyttää myös misantrooppiseksi, mitä se ehkä onkin. Relativismi omalla kohdallani tarkoittaa eräänlaista äärihumanismia. Sillä mitä totuuteen tulee, ovat kaikki ihmiset samalla lähtöviivalla: jokainen ehdotus, oli se sitten filosofinen, uskonollinen tai moraalinen, joka todella pyrkii totuuteen, on minusta yhtä tärkeä, riipumatta siitä ovatko ne totta vai eivät. Jokainen ihmisen esittämä ajatus on yhtä tärkeä. Emme voi tietää kaikkea, ja vaikka tietäisimmekin kaiken, emme voisi tietää sitä, että tiedämme kaiken. Lopullista totuutta ei siis ole, vaan on aina se mahdollisuus että paljastuu jotain uutta ja odottamatonta, jota emme voineet kuvitellakaan. Tieteenfilosofiassa tällaista kantaa kutsutaan fallibilismiksi, mutta oma huomioni on etiikassa. Etiikassakaan ei lopullista totuutta ole, vaan moraali lepää tyhjän päällä.

Mutta mennäänpä itse asiaan: Burzumin (jonka muodostaa siis herra Vikernes (levyllä: Greifi Frischnackh) itse) tunnetuin ja arvostetuin levy on synkkä, todella synkkä. Se sisältää 44 minuuttia korvia raastavaa, monotonista, mutta hypnoottista väkivaltamusiikkia. Mikäli helvetti olisi olemassa, voisi kuvitella levyn äänitetyn siellä. Levyn vokaaliosuudet ovat erityisen m(i)eluisia. Herra Vikernesin "laulu" kuulostaa aivan kidutuskammiossa äänitetyltä. Tuntuu kuin häntä revittäisiin kappaleiksi lihakoukuin, kuin hänen silmiinsä työnnettäisiin hehkuvaa rautaa. Se ei ole miellyttävä ääni. Mieleeni ensimmäisenä nousee Clive Barkerin sadomasokistinen kauhuelokuva "Hellraiser", joka loi aivan omanlaisensa kuvaston päättymättömälle tuskalle. Elokuvan jatko-osat ovatkin sitten olleet tällaisen loputtoman tuskan inkarnaatioita; niitä on tehty tähän päivään mennessä kahdeksan ja ne ovat olleet uskomattoman huonoja.

Ajoittain "Hvis lyset tar oss" muistuttaa monotonisuudessaan joitain Läjä Äijälän teoksia. Varsinkin "Death Trip" on Äijälän projekteista lähellä levyä. Joku voisi pitää tällaista monotonisuutta turhauttavana tai tylsänä, mutta "Hvis lyset tar oss":lla se on aivan olennainen elementti. Se nimittäin luo eräänlaista ikuisuuden tunnetta: tuska ei lopu koskaan, se on loputonta. Se ei ala mistään, eikä lopu mihinkään. Se vain on. Ilmeisesti tällä on pyritty luomaan jonkinlaista tunnetta tai kuvaa ikuisesta kadotuksesta, jollainen maailma on.

Uskomus siihen, että näkyvä maailma on paha per se, on osa kristillistä perintöämme. Sillä on historiansa gnostilaisuudessa, jonka jyrkkä platoninen dualismi väitti, että on olemassa hyvä, jumalallinen ideamaailma ja paholaisen hallitsema aistimaailma. Näiden kahden välinen taistelu oli gnostilaisuudessa maailmanhistorian punainen lanka.

Vaikka satanismi ja saatananpalvonta ovatkin ontologis-metafyysisiltä sisällöiltään toistensa aatteellisia vastakohtia (esim. satanismissa Saatana ei ole persoonallinen jumaluus, toisin kuin saatananpalvonnassa), moraaliltaan ne ovat yhteneviä. Molemmat korostavat jumalallisuuden sijaan ihmisen eläimellisyyttä, ihmisen olemassaolon lihallisuutta. Ja koska liha on osa pahaa aistimaailmaa, on rationaalisempaa asettua pahan puolelle hyvää vastaan. Tai: kun jumalaa ei ole, on vain aistimaailma, joka on paha. On siis luonnollista olla paha. Paha onkin hyvää ja hyvä pahaa: tätä on nietzscheläinen "hyvän ja pahan tuolle puolen" asettuminen. Emme voi sanoa mikä on hyvää ja mikä pahaa, se riippuu aivan näkökulmastamme, historiallis-sosiaalisesta asemastamme. Tässä on myös "Hvis lyset tar oss":in filosofinen ydin.

Yhteenvetona on todettava, että "Hvis lyset tar oss" on äärimmäisen tuskallista kuultavaa - ja juuri sen vuoksi se onkin niin hyvä. Se onnistuu luomaan kuvan tuskasta, kuolemasta ja helvetistä. Se on nihilistinen, pessimistinen ja satanistinen. Se on omaperäinen, ahdistava ja virkistävä teos, jonka kuuntelemiseen ei voi kyllästyä. Se ei ole tavanomaista infantiilia hevimeteliä, jonka eskapistista fantasiamaailmaa on kuultu aina Iron Maidenin päivistä lähtien, vaan se on juuri sitä taiteen muotoista filosofiaa, josta Teemu Mäki puhuu. Se kertoo meille totuuden: moraali rakennetaan aina tyhjän päälle, nihilismin on oltava jokaisen moraalijärjestelmän lähtökohta. Oikeaa ja väärää ei ole. On vain elämä, maailma ja taide.

Kirjallisuus:
Hermonen, Merja: Pimeän hehku - Satanismi ja saatanpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa
LaVey, Anton Szandor: The Satanic Bible
Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Mäki, Teemu: Näkyvä pimeys - esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta
Nietzsche, Friedrich: Näin puhui Zarathustra
de Sade, Markiisi: Sodoman 120 päivää (Johdanto)
de Sade, Markiisi: Filosofia budoaarissa
Vikerners, Varg: A Burzum Story

Ei kommentteja: