maanantai 28. huhtikuuta 2008

Avaruusseikkailu 2001 (1968)

Stanley Kubrickin Arthur C. Clarken romaaniin perustuva "Avaruusseikkailu 2001" on yksi elokuvahistorian upeimpia elokuvia. Se on ihmisen olemassaolon pienuutta, merkityksettömyyttä, mutta myös sen arvokkuutta pohtiva elokuva. Se on kuvallinen sinfonia, jonka suuruus hakee vertaistaan ainoastaan musiikin suurten sinfonikkojen seurasta. Ei ole ihme elokuvan kuuluisin anti on nimenomaan musiikissa. Richard Straussin "Also sprach Zarathustran" käyttö elokuvan alussa ja Johann Straussin valssi kielivät elokuvan musiikillisesta rakenteesta, joka perustuu tarkoin harkitulle, jatkuvasti liikkeessä olevalle rytmille. Monoliittikohtauksiin liitetty ahdistava kuoromusiikki muistuttaa inhimillisen olemassaolon pienuudesta. Kuuntelen tätä kirjoittaessani Mozartin "Requiemia", joka myös olennoi inhimillisen olemassaolon pienuutta ikuisuuden rinnalla.

Avainasemassa on nimenomaan kuuluisa "Also sprach Zarathustra". Se on sävelruno, joka perustuu saksalaisen filosofin samannimiseen kirjaan, filosofiseen profetiaan. Teoksessa tulee vahvasti esille Nietzschen keskeinen ajatus yli-ihmisestä, joka kykenee ylittämään tavanomaisen laumasieluisen inhimillisyyden, ja nousemaan moraalin tuolle puolen, tekemään elämästään taideteoksen.

Minä opetan teille yli-ihmisen. Ihminen on jotain, mikä pitää voittaa. Mitä olette te tehneet hänet voittaaksenne?

Kaikki olennot ovat tähän asti luoneet jotakin itseänsä korkeampaa: ja tekö tahdotte olla tämän suuren vuoksen pakovesi ja ennemmin taantua vaikka eläimeksi, kuin voittaa ihmisen?

Mitä on apina ihmiselle? Naurun tai tuskallisen häpeän aihe. Ja juuri se pitää ihmisen olla yli-ihmiselle: naurun tai tuskallisen häpeän aihe.

Te olette kulkeneet tien madosta ihmiseen, ja paljon on teissä vielä matoa. Te olitte ennen apinoita, ja ihminen on vieläkin apinampi kuin mikään apina. (Näin puhui Zarathustra, Luku I, §3)

Ihminen on nuora, eläimen ja yli-ihmisen välille jännitetty, -- nuora kuilun yllä.

Vaarallinen ylimeno, vaarallinen matkalla-olo, vaarallinen taaksekatsahdus, vaarallinen väristys ja pysähdys. (Näin puhui Zarathustra, Luku I, §4)

Ihminen on itsensä jatkuvasti ylittävä olento. "Avaruusseikkailu 2001":n alussa ihmisapina oppii käyttämään eläimen suurta luuta työkalunaan. Apina oppii tappamaan eläimiä ravinnokseen. Aivojen kehittymisen kannalta lihan sisältämä proteiini on äärimmäisen tärkeää. Ihminen on ensimmäisen kerran ylittänyt itsensä. Upea leikkaus tulevaisuuteen, jossa ihmisen jatkuva itsensä ylittäminen, kulttuuri, on jo niin pitkällä, että ihminen kykenee matkustamaan avaruudessa. Kulttuuri on määritelmällisesti luontoa ja luonnonvälttämättömyyksiä ylittävää. Puhe luonnollisuudesta, ja paluusta luontoon on siksi puhetta inhimillisyyden hylkäämisestä. Ajatus "Takaisin luontoon!" on pohjimmiltaan misantrooppinen.

Ihminen on tulevaisuudessa tullut jumalaksi. Rakentanut ajattelevan koneen, HAL 9000:n, omaksi kuvakseen. Tämä kone kuitenkin vioittuu, tai alkaa toimimaan oman vapaan tahtonsa mukaan, riippuu miten asian tulkitsee, ja aiheuttaa suurta tuhoa avaruusaluksella. Kuten jumala oli Nietzschelle kuollut, oli ihminen HAL 9000:lle kuollut - koneiden aika oli tuleva. Ihminen tuli HALille ylittää ja jättää evoluution ja luonnonhistorian homeisiin rotanpesiin mätänemään. Tulevaisuus on kaiken inhimillisyyden katoaminen ja vieraantuminen. Kaikki liha katoaa, lataamme itsemme koneisiin - elleivät koneet ehdi meitä tuhota ennen sitä.

Kubrickin avaruusseikkailu oli minulle suuri kokemus. Koin ahdistavaa eksistentiaalista tyhjyyttä ja filosofista hämmenystä - sitä mistä kaiken filosofian pitäisi lähteä, ja mihin sen pitäisi aina palautua. Ainoastaan rockyhtye CMX, elokuvaohjaaja Ingmar Bergman, filosofi Martin Heidegger ja Mozartin "Requiem" (niin kliseinen kuin se teoksena onkin) ovat aiheuttaneet minulle saman hämmentyneen olotilan ja kirkastuneen tunteen kuin Stanley Kubrick minulle eilen aiheutti. Jään yksin hämmennykseni kanssa.

Ei kommentteja: