sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Taide kokonaisvaltaisena filosofiana

"For me art is the most flexible, versatile and comprehensive form of philosophy and politics." -Teemu Mäki-

Kieli asettaa meidät tiettyyn perspektiiviin. Totuuden kysymys asettuu omituiseen asemaan tällaisessa perspektivismissä. Onko totuutta/todellisuutta olemassa laisinkaan? Vai onko kaikki pelkkää kielen leikkiä, onko todellisuus kielen vanki? Vastaukseni on kyllä. Todellisuus voidaan kuitenkin tavoittaa käytännössä ja inhimillisessä praksisessa. Todellisuus kyllä on ihmisen luoma, mutta mitään konkretiaa - käsin kosketeltavaa - ihminen tuskin voi luoda. Kantin ilmiömaailma ja oliot sinänsä yhdistyvät käytännöllisessä toiminnassa. En kuitenkaan aio käsitellä totuuden ongelmaa, vaan tässä minua kiinnostaa erityisesti perspektiivi.

Martin Heideggerin mukaan runouden - ja taiteen laajemminkin - tehtävänä oli luoda uusia maailmasuhteita. Taide asettaa meidät tiettyyn maailmasuhteeseen paljastaessaan olevan olemista. (Esimerkkinä van Goghin maalaus maanviljelijän kengistä) Taide on ei-pragmaattisen realismin kritiikkiä parhaimmillaan. Teemu Mäki on eritellyt taiteen ja tieteen eroja. Hänen mukaansa taide eroaa tieteestä siinä, että vaikka molemmat puhuvat "todellisuutta", taide ei pyri arvovapauteen, vaan pikemminkin hotkimaan, ahmimaan kaikki mahdolliset arvot. Taide näin toisaalta sekä ottaa tai luo perspektiivin, mutta myös yhdistää kaikki mahdolliset tulkinnat (taiteen kokijoiden näkökulmasta) tästä perspektiivistä - taide ottaa metaperspektiivin. Taide on filosofian kokonaisvaltainen muoto. Eli: katsoessamme mitä tahansa taideteosta, katsomme jotain tiettyä perspektiiviä omasta perspektiivistämme käsin. Realistisen taidetradition tuhoaminen on nykytaiteen tehtävä.

Taide toimii Teemu Mäellekin "kiteyttäjänä ja yhteensovittamattomien näkökulmien kontrapunktina". (1) Hän käyttää esimerkkinä tällaisesta taideteoksesta Bernd Alois Zimmermannin oopperaa "Die Soldaten". Kokonaisvaltaisuus on juuri tätä taideteoksen sisäisten näkökulmien ja kokijoiden omien näkökulmien keskustelua. Tästä syystä taidetta voidaan kutsua "kokonaisvaltaiseksi filosofiaksi".

Mäki kirjoittaa:

"Taiteenmuotoinen filosofia on erityisen mielekästä filosofian perspektivistille, relativistille ja moraaliesteettisille suuntauksille. Jos arvot ovat näkökulmasidonnaisia fiktioita, niiden puntarointi ja luominen on viime kädessä myös esteettinen projekti, jossa itseisarvoja ei ole, vaan kaikki riippuu kokonaiskompositiosta. Juuri taide sopii erityisen hyvin tähän kokonaiskomposition pohdiskelutehtävään." (2)

Moraalia ei voida tyhjentävästi perustella diskursiivisin keinoin, vaan tarvitaan ei-diskursiivista voimaa vaikuttamaan ihmisen empatian tajuun. Tätä on adornolainen materialistinen moraalifilosofia. Taide voi parhaimmillaan edesauttaa empatian tajun edistymistä juuri perspektiivien esiintuomisen, "olemisen paljastamisen" mielessä.

Olen kokenut Teemu Mäen teokset äärimmäisen antoisiksi. Niissä koen väkisinkin asettuvan pohtimaan arvojeni, toimintani ja kulttuurini välisiä ristiriitoja. Nykyään en enää niin paljon "fanita" taiteilija Mäkeä, johtuen jo miehen saamasta julkisuudesta, vaan pikemminkin olen oppinut häneltä tavan katsoa ja kokea - kokea kokonaisvaltaisesti. Myös filosofointiini olen varmasti saanut Mäeltä vaikutteita. Pyrkimykseni juuri perspektiivien laajaan hallintaan (luonnontieteet, taide, filosofian eri traditiot, jne.) on varmasti ainakin osittain Mäen ajattelusta/taiteesta peräisin. Mäen eettiseen relativismiin olen joutunut ottamaan etäisyyttä. Moraali kun nähdäkseni perustuu jonkinasteisesti yleisinhimillisiin psykologisiin rakenteisiin. Tällä tavoin voidaan moraalillekin ajatella olevan jonkinlainen "objektiivinen" perusta.

Viitteet:

1. Mäki, Teemu: "Näkyvä pimeys - esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta", s. 259
2. Sama, s. 268






Ei kommentteja: