sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Marxilaisesta metodista

Filosofia on maailmankatsomuksen perustojen kriittistä pohdiskelua. Tähän määritelmään päädyin pohdiskeltuani filosofian luonnetta ja paikkaa tieteiden hierarkiassa. Siinä missä yksittäiset erityistieteet ovat tiettyjä erityisiä näkökulmia kuhunkin kohteeseen, on filosofia tehtävä toimia kokoavana, kaikki muut näkökulmat läpäisevänä kriittisenä näkökulmana. Filosofian tehtävänä on nähdä se, että jokainen erityistieteen näkökulma kulloiseenkin kohteeseen on yhtä validi. Esimerkiksi ihmisen tutkimiseen, ihmisen "ilmiön" ymmärtämiseen, vaaditaan useiden eri tieteen alojen näkökulmaa. Biologia tutkii ihmisen materiaalista asemaa eliölajien joukossa; fysiikka, vaikkakaan ei erityisesti tutki ihmistä, näkee ihmisenkin viime kädessä kasana alkeishiukkasia; psykologia tutkii ihmisen psyykkistä, "sielullista", rakennetta; sosiologia tutkii ihmistä sosiaalisena, yhteisöllisenä olentona; ja erinäiset kulttuuritieteet tutkivat ihmisten konstruoimia rakennelmia (esim. kirjallisuustiede, elokuvatiede, kulttuuriantropologia jne.) Nämä kaikki näkökulmat ovat yhtä valideja. Vaikka ajattelenkin että viimekädessä kaikki on ainoastaan alkeishiukkasia ja energia, en kuitenkaan sulje pois muita näkökulmia ihmiseen. Jossain määrin tämä muistuttaa emergenttiä materialismia, jonka mielestä on olemassa useita eri kuvauksen tasoja, ja nämä ovat yhtä todellisia eivätkä palaudu toisiinsa.



Seuraavaksi hieman Frankfurtin koulun historiallisesta kontekstista. Se selittänee miksi moninäkökulmaiselle metodille on ollut tilausta.

Frankurtin kriittisen koulun synnyn historiallisena kontekstina voidaan pitää modernisoitunutta ja kulttuurisesti viriiliä Weimarin tasavaltaa (1919-1934). Tasavalta oli modernia par excellence vapaan yksilön idean ja rooliodotusten kyseenalaistumisten vuoksi. Weimarin tasavalta kuitenkin päättyi, kuten tiedetään, natsien valtaannousuun 1934. Jo vuonna 1924 natsien kannatusluvut nousivat rajusti. Tätä käännettä on selitetty mm. sillä että mielentila aidolle julkisuudelle puuttui. Tasavallan demokratia oli tuotettu tiettyjen yhteiskunnallisten suhteiden päälle, eikä noussut näistä suhteista. Demokratia oli päälleliimattua. Ernst Bloch on sanonut kyseisen aikakauden olleen epäsynkroninen: moderni kyseenalaisti kokemusmaailmassa vielä eläneen tradition. Tästä ristiriidasta syntyi tilausta varhaisen natsiliikkeen korostamalle yhteydelle maahan ja maaperään. Weimarin tasavalta oli ristiriitojen täyttämä tila.

Kun Frankfurtin koulun johtoon nousi vuonna 1930 Max Horkheimer, oli saksalainen yhteiskunta pahassa kriisissä. Yhteiskunnan kriisiytyminen johtui ja ilmeni osaltaan myös yhteiskuntaa tutkivissa tieteissä. Yhteiskuntatieteiden ideologisuus johtuu Horkheimerin mukaan siitä, että tiede kuvittelee olevansa arvovapaa, eikä siten ymmärrä yhteiskunnallista positioituneisuuttaan. Puhtaasti filosofinen lähestymistapakaan ei Horkheimerille kelvannut, koska se johti lähinnä spekulaatioon, eikä sillä ollut mitään yhteyttä todellisuuteen. Marxilaisuuden tulkinta filosofiaksi johti myös kritisoimaan vulgaarimarxilaisia, jotka eivät ymmärtäneet sitä, että Marxin Pääomaa ei tulisi ymmärtää luonnon lakien kuvaamiseksi, vaan kyse on kuvaus tietystä historian jakson historiallisesta kuvauksesta. Marxilaista teoriaa luodaan aina uudestaan kulloisenakin historian aikakautena. Itse asiassa teorisointi ei koskaan lopu.

"Horkheimer katsoi välttämättömäksi monitieteellisen tutkimusohjelman, jossa filosofit, sosiologit, taloustieteilijät, historioitsijat ja psykologit yhdistyivät työskentelemään yhdessä. Horkheimerin kunnianhimoisena yrityksenä oli yhdistää filosofinen refleksio ja erityistieteellinen tutkimus. Eri tieteenalojen tutkijoiden täytyy uudelleen muotoilla ja tarkentaa filosofiset kysymykset ja kehittää yhä parempia metodeja. Mutta nämä eri tutkijat eivät saa eriytyä niin, että he kadottavat kyvyn nähdä kokon aisuuden, jolloin heidän tutkimustuloksensa fragmentoituvat (Kotkavirta 1991, 175). Materialistisesti tulkittu filosofia pitää Horkheimerin mielestä yllä tätä kokonaisnäkemystä samalla kun erityistieteellinen tutkimus pitää tutkijan jalat maan kamaralla." - Rauno Huttunen

Monitieteellisyydelle on tilausta edelleen. Erityistieteellistyminen on yhä enenevässä määrin tiedeyhteisön arkipäivää. Kaikki tieteilijät kuvittelevat omaavansa jonkin puhtaan näkökulman maailmaan. Filosofiselle, kokoavalle näkökulmalle ei anneta mahdollisuutta. Kapitalismin logiikka ei tue totuuden tavoittelua. Tiede on positioitunut tuottamaan suoraa materiaalista hyötyä yhteiskunnalle - tarkemmin sanottuna elinkeinoelämälle. "Puhtaan" luonnontieteen harjoittajat eivät tätä useinkaan näe, vaan kokevat tekevänsä "puhtaan" riippumatonta tutkimusta. Frankfurtilaisen ajattelun pohjalta tutkimuksen "puhtaus" on nähtävä ideologisuutena. Siksi marxilaisuuden tulee ottaa tietyt arvot tutkimuksensa päämääriksi. Mitä nämä arvot sitten tulisivat mielestäni olla? Sitä en osaa sanoa, enkä siksi ota niihin kantaa.

Täytyy vielä todeta kuinka sympaattinen onkaan Frankfurtin koulun tapa häivyttää nk. "puhtaan filosofian" ja muiden tieteiden rajoja. Itse haluan korostaa omassa ajattelussani filosofian riippuvuutta erityistieteiden tuloksista. Esim. Erich Frommin ajattelu on yht'aikaa sekä filosofiaa, psykologiaa että sosiologiaa. Ei ole tarpeen tehdä erottelua filosofian ja erityistieteiden välillä, muuta kuin hallinnollisista syistä. Filosofia on jotain mikä vaikuttaa maailmankatsomusten perustojen juurella yrittäen parhaansa mukaan kumota niitä.

Ei kommentteja: