lauantai 15. joulukuuta 2007

Kantin moraalifilosofian kommentointia

Immanuel Kantin (1724-1804) mukaan ihminen on kahden kausaliteetin alainen. Niin sanottu vapauden antinomia ilmenee ihmisen moraalisen toiminnan ja luonnon kausaalisuuden välisessä ristiriidassa. Ihminen on paitsi luonnon olio, johon kausaalisuhteet vaikuttavat, niin myös kykeneväinen moraalisiin arvostelmiin.

Olennaista Kantin moraalifilosofiassa on käsitepari "epäsosiaalinen sosiaalisuus". Ihminen ei ole luonnostaan paha tai moraaliton, mutta ryhtyessään kanssakäymiseen ihmisten kanssa ihminen muuttuu itsekkääksi, omaa nautinnonhaluaan vaalivaksi kusipääksi. Sivilisaation rakentaminen tuottaa tarpeen moraalille, joka ottaa puolueettoman näkökulman. Ihminen on ja hänen tulee olla vapaa. Mutta koska täydellinen vapaus rikkoo muiden vapautta, tarvitsee ihminen "herran", demokraattisen oikeusvaltion, joka säätelee vapauden ja ihmisen epäsosiaalisuuksien tuottamia ongelmia.

Puolueeton näkökulma löytyy järjestä. Ihminen on järjellinen olento - tämä erottaa ihmisen muista eläimistä. Kantin teleologisen historiakäsityksen mukaan ihmisen tulee toteuttaa tätä järjellistä osuuttaan itsessään, niin että moraalisuus toteutuisi. "In man (as the only rational creature on earth) those natural capacities which are directed to the use of his reason are to be fully developed only in the race, not in the individual." (" Idea for a Universal History from a Cosmopolitan Point of View") Ihmisen tarkoitus toteutuu lajitasolla.

Moraali on siis ratkaisu ihmisen epäsosiaalisuuden ongelmaan ja liittyy ihmislajin päämäärään. Ihminen ei voi olla vapaa toimiessaan "miten haluaa", vaan niin kuin "pitää". Alistuessaan muuttuville ja epävarmalla perustalla oleville haluille, ihminen toimii nimenomaan epävapaasti. Tällöinhän ihminen toimii luontaisten taipumstensa eli luonnonkausaalisuuden armoilla.

Ihmisen tulee käyttäytyä järjellisesti (näin siis Kantin mukaan, koska järjellinen elämä on ihmislajin päämäärä), ja tehdessään jonkin teon, ihminen kykenee tarkastelemaan toimiaan sub specie aeternitatis, eräänlaisesta jumalan näkökulmasta. Tästä näkökulmasta katsoen ihminen kykenee toimimaan moraalisesti.

Ihminen on kahden kausaalisuuden alainen - luonnon ja vapauden. Luonnonkausaalisuus näkyy yksilössä tämän subjektiivissa intresseissä ja maksiimeissa, joita yksilö muodostaa. Nämä ovat luonnonkausaalisuuden alaisia, koska ne ovat kullekin yksilölle luontaisia. Ihminen ei ole vapaa toimiessaan puhtaasti intressiensä ja taipumustensa mukaan, vaan tällöin yksilö toimii kuin päätön kana. Elämä on tällöin random sekoilua. Koska ihminen on myös vapauden kausaalisuuden alainen, kykenee hän alistamaan itsessään esiintyvän luonnon kausaalisuuden järjelle ja arvioimaan intressejään ja taipumuksiaan, sekä maksiimeja joita hän muodostaa, kategorisen imperatiivin kautta, joka on puhtaasti järjellinen.

Koska kaikki ihmiset eivät kykene toimimaan niin järjellisesti kuin toiset, tarvitaan demokraattinen oikeusvaltio korjaamaan tilanne. Yhteiskunnan ja sivilisaation voidaan nähdä ilmentävän ihmisessä elävää vapauden kausaalisuutta kollektiivisella tasolla. Eläessään yhteisön ulkopuolella ihminen on puhtaasti luonnon kausaalisuuden alainen, ja elämä on tällöin pelkkää omien intressien toteuttamista. Mutta koska ihminen ei voi elää yksin (jo siitäkin syystä että ihminen tulee kasvatetuksi - muuten hän kuolee), syntyy moraali kontrolloimaan yhteisöllistä kanssakäymistä. Sivilisaatio on tässä mielessä käytännöllisen järjen ruumiillistuma. Demokraattinen oikeusvaltio pyrkii eräänlaisena objektiivisena silmänä (se koostuu kaikista valtiossa asuvista ihmisistä) toteuttamaan oikeutta, siis kategorista imperatiivia, kollektiivisessa mittakaavassa. Oikeus koskee ihmisten välisiä ulkoisia tekoja. Johtuen ihmisen yhteiskunnallisessa olemuksessa ilmenevästä egoismista, oikeusvaltio juridisesti kontrolloi ihmisiä ja antaa sanktioita. Moraali lähtee yksilön sisäisestä tilasta, järjenkäytöstä, liikkeelle, kun taas oikeus toteutuu vain jonkinlaisen objektiivisen silmän alla. Moraali lähtee kansalaisesta, yksilöstä, liikkeelle, kun taas oikeus voi toteutua ainoastaan yksittäisiin ihmisiin nähden yleisemmältä tasolta. Vapaus toteutuu ainoastaan tietyn järjellisyyden, nimittäin oikeusvaltion sisällä.

Järki on Kantille kaikki kaikessa. Vain järjen avulla kykenemme asettumaan objektiivisuuden tilaan, jossa tarkastelemme maailmaa kategorisen imperatiivin läpi. Ihmisellä on taipumuksia, affekteja (esim. pelkotila ja muut äkilliset tunnepurkaukset) ja intohimoja. Nämä erilaiset taipumukset ovat luonnon kausaalisuudesta peräisin, eikä niitä voida ottaa moraalin perustaksi. Ihmiset muodostavat osittain maksiimeja näiden taipumusten kautta. Ne ovat muotoa: tilanteessa S, valitse toimintatapa T. Hypoteettisen imperatiivin avulla muodostamme näitä maksiimeja. Hypoteettinen imperatiivi puolestaan on muotoa: jos haluat että A, niin tee B. Maksiimit ovat moraalin subjektiivinen puoli, joita tulee arvioida järjellisen, objektiivisen tason kautta. Jos esimerkiksi luontainen taipumuksemme on saada nautintoa pienten lasten raiskaamisesta, tulee meidän irroittaa itsemme tästä luonnonkausaalisuuden aiheuttamasta taipumuksesta ja arvioida sitä järjellisen tason, eli kategorisen imperatiivin kautta.

Kategorinen imperatiivi kuuluu: "Toimi aina sellaisen maksiimin mukaan, jonka voisit toivoa tulevan universaaliksi laiksi". Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikki maksiimit tulisi alistaa järjen kriittiselle tarkastelulle. Toinen muotoilu imperatiiville on seuraava: "Kohtele aina ihmisiä päämäärinä sinänsä äläkä koskaan pelkkinä välineinä". Nämä muotoilut ovat objektiivisia tasoja, joiden kautta maksiimeja tulisi arvioida. Objektiivisia tasoja ne ovat siksi, että ihmisyhteisö ei olisi ilman niitä mahdollinen, vaan ihmiset toimisivat luonnonkausaalisuuden alaisina loukaten toisiaan, eivätkä näin ollen olisi vapaita. Ihminen taas on pohjimmiltaan yhteisöllinen olento, jota ei voida kuvitella yhteiskunnasta erillisenä.

Maksiimin käsite tarkoittaa Kantilla ihmisen moraalisuuden subjektiivista puolta. "Haluanko oman haluni laiskotella ja ajaa omaa etuani tulla yleiseksi laiksi?" Kategorinen imperatiivi on moraalin puhtaasti objektiivinen puoli, joka omasta mielestäni liittyy olennaisesti psykologiseen samaistumisen kykyyn.

Nähdäkseni Kant ylikorostaa järjen merkitystä moraalin syntymisessä. Moraali tarkoittaa itselleni psykologista samaistumisen kykyä. Kykyä mielikuvituksen avulla asettua toisten elävien olentojen asemaan. Ihmiselle helpointa on samaistua toiseen ihmiseen. Ihmiselle on evoluution myötä kehittynyt sellaiset kognitiiviset ja emotionaaliset prosessit, että hän kykenee samaistumaan muihin olioihin. Ihminen on siis jo "luonnostaan" moraalinen, ei vasta sitten kun ihmisen epäsosiaalisuuden kontrolloimiseen tarvitaan ikuista moraalilakia. Yhteiskunnan ja kulttuurin tulee ainoastaan olla sellainen, että se mahdollistaa ja edesauttaa tämän inhimillisen taipumuksen todellistumista. Yhteiskunta joka ei mahdollista ihmistä sosiaalipsykologisesti samaistumaan toisiin ihmisiin on väärä ja huono - sitä tulee muuttaa.

Kirjallisuus:
Kant, Immanuel, " Idea for a Universal History from a Cosmopolitan Point of View"

Ei kommentteja: