keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Utopias "move solely in the history which produces them"

All possibilities only attain possibility within history; even the New is historical. Even the Novum of an abolition of private property (which is anticipated by most social utopias, in that no longer topical section which transcends to the final level), even this Novum is not a priori unalterable. It looks very different in the work of the not very liberal Plato than in that of Thomas More, and very different again in his work than in that of Robert Owen. Not even the New itself, in its respective dimension, not even the utopian element, as pertaining to the superstructure, is invariant. The 'future ages' which Jacob shows to his sons on his deathbed are not the same, either in their content or in their concept of the future, as those which the chiliast Joachim of Calabrese had in mind in the thirteenth century, let alone those meant by Saint-Simon. What is invariant is solely the intention towards the utopian, for it is continuously discernible throughout history: yet even this invariance immediately becomes variable when it gets beyond expressing the first word, when it speaks the contents which are always historically varied. 


-- Ernst Bloch, "The Principle of Hope. Volume 2", sivu 480. --

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kävin YLEllä puhumassa utooppisesta ja dystooppisesta ajattelusta. Näkökulmani aiheeseen oli enimmäkseen filosofis-yhteiskuntatieteellinen. Kirjallisuuden asiantuntijaksi minua ei voi sanoa vaikka laajasti kaunokirjallisuudestakin nautin.

"Tulevaisuus pelottaa kirjallisuudessa, miksi dystopiat kiinnostavat?

Kirjallisuus kuvaa trendin- ja pakonomaisesti yhteiskuntia, joissa emme tahtoisi elää. Toisin sanoen dystopiakirjoja kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan enemmän kuin ennen. Suomessakin dystopioita on julkaistu tällä vuosikymmenellä jo ainakin 70, eikä dystopia jää vain aikuisten iloksi ja kauhuksi; lapset sekä nuoret kasvavat ikäviä yhteiskuntia kuvittelevan fiktion parissa. Ilmiötä taustoittavat kirjallisuudentutkija Maria Laakso ja filosofi Keijo Lakkala. Ohjelman on toimittanut Jani Tanskanen"

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Uusimmassa Elonkehässä kirjoitukseni Marxin luontoajattelusta!




Elonkehä 1/17 on painossa ja toivon mukaan tilaajilla pääsiäiseen mennessä.

Sisältö:

Sirpa Elina Tulirinta: Pääkirjoitus – Kiitos ja näkemiin
Anna Ekström: Kasvun ihmettä siemenistä!
Noora Hyrkäs: Kun sieni jatkaa sukua
Keijo Lakkala: Karl Marxin luontoajattelu
Tiedote – Siirretään Suomen ylikulutuspäivä
Uutinen – Lääketieteen asiantuntijat ehdottavat ”luontoaskelta” kroonisten tautien torjumiseksi
Mauri Leivo: Lintujärvellä
Juha Raipola: Leena Krohn ja toisenlaiset todellisuudet
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä
Kirja-arviot – Olli-Pekka Haavisto, Sirpa Elina Tulirinta
Anni Kytömäki: Malla ja Joel
Sirpa Elina Tulirinta: Uutta yhteiskuntaa rakentamassa
Yrjö Sepänmaa: Ympäristöestetiikan julkisuus
Keskustelua – Osmo Tammisalo

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kunnallisvaalit 2017

Tänään alkoi kunnallisvaalien ennakkoäänestäminen!

Olen Jyväskylässä kunnallisvaaleissa ehdokkaana numerolla 569. Olen sitoutumattomana Suomen Kommunistisen Puolueen listalla. 

Alla näet Jyväskylän SKP:n koko ehdokaslistan!

561 Era, Hanna, eräopas, hevoskuiskaaja
562 Järvelä, Alpo, eläkeläinen, lehtori, SIT.
563 Kaikkonen, Riikka, oppilaskodin ohjaaja
564 Kivistö, Anni, opiskelija
565 Kivistö, Hannele, eläkeläinen, SIT.
566 Kortelainen, Satu, FM, hankeassistentti
567 Kovanen, Pekka, eläkeläinen, kylmäkoneasentaja
568 Kuivalainen, Martti, eläkeläinen
569 Lakkala, Keijo, yhteiskuntatieteiden maisteri, tutkija, SIT.
570 López, Elina, kääntäjä, SIT.
571 López, Miguel, yliopistonopettaja
572 Markuksela, Sami, FM, opiskelija
573 Männistö, Mauri, FL, eläkeläinen
574 Najafi, Hossein, yrittäjä
575 Pesonen, Ville, liikennemyymälätyöntekijä
576 Petäjäniemi, Marja, kirjastovirkailija, eläkeläinen
577 Salkojärvi, Päivi, ompelun ohjaaja
578 Sillman, Aino, eläkeläinen, kodinhoitaja
579 Suntioinen, Timo, kairausetumies
580 Tammela, Tero, sekatyöläinen, pitkäaikaistyötön
581 Tynjä, Erkki, YTL, FL
582 Tynjä, Riitta, sosiaalityöntekijä, eläkeläinen

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017


Viime kesänä kirjoittamani artikkeli "Utopia yhteiskunnallisen mielikuvituksen menetelmänä" on julkaistu Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futura -lehden numerossa 1/2017. 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Toivo ja Halu

Ernst Blochin filosofiassa utopia on Toivon Periaatteen (Das Prinzip Hoffnung) eräs olomuoto. Sen mukaan ihmisen olemassolo on aina pyrkimystä kohti parempaa, pyrkimystä tyhjyydestä, ei-mikyydestä (das Nichts) kohti täyttymystä, kohti subjektin ja objektin yhteensulaumaa. Bloch lähtee nälästä, puutteesta. Ihmistä motivoi eteenpäin puute. Puute synnyttää toiveen täyttymyksestä. Tämä toive voi ilmetä yksilön tajunnassa valveunina, fantasioina.

Valveunet eivät, toisin kuin Freudilla ole ensisijaisesti yöunien toissijaisia muotoja vaan niillä on oma logiikkansa. Siinä missä yöunet nostavat esille yksilön omia sisäisiä, tukahdutettuja muistoja ja kokemuksia, siinä valveunet suuntautuvat subjektista ulospäin. Ne muuttavat maailmaa yksilön kokemuksessa paremmaksi, valveunissa nälkä muuttuu kylläisyydeksi, yksinäisyys seurallisuudeksi, tyhjyys täyteydeksi, kylmyys lämmöksi ja kuolema elämäksi. Ihmistoiminnan suunta on pois puutteesta. Ihmistoiminnan ydin on Blochilla(kin) negaation negaatiossa.

Blochin filosofiassa myös utopiat ovat puutteen ja negatiivisen ylittämiseen tähtääviä kuvia. Ne ovat Toivon ilmaisuja ja ilmiasuja. Utopioita tutkinut Ruth Levitas on kuitenkin kyseenalaistanut tämän näkemyksen utopioista. Hänen mukaansa utopiossa kysymys toivon sijaan halusta, paremman olemassolon halusta (desire for better way of being). Kysymys utopioiden mahdollisuudesta on se kysymys joka halun ja toivon erottaa toisistaan. Utopia tutkii ja ilmaisee hänen mukaansa sen mikä on haluttua. Joissain yhteyksissä se ilmaisee myös toivon siitä, että nämä halut voisivat toteutua todellisuudessa, eivätkä pelkästään fantasioissa, mutta utopioiden ydin on paremman olemassaolon halussa. Toivon käsite rajoittaa Levitasin mukaan utopian "mahdollisten maailmojen" käsitteeseen. "Mitä voin Toivoa?" (ts. mitä on järkevää toivoa?) rajoittaa utopian liian tiukasti mahdollisuuden käsitteeseen ja tekee siitä liian ahtaan.

Levitasin mukaan utopia ei kuitenkaan vastaa kysymykseen siitä mitä voimme toivoa. Utopia käsittelee hänen mukaansa pikemminkin kysymystä "mistä voimme uneksia?". Utopian käsite nimenomaan halukäsitteenä ilmaisee nimenomaan unelmia, haluja.

En ole vielä varma mitä tästä erottelusta tulisi ajatella, mutta halun ja toiveen välinen jännite on askarruttanut minua viime aikoina.

Pitäisikö minun ruveta lukemaan sittenkin inhoamaani Deleuze'tä? Ajatuskin puistattaa, mutta ehkä D:llä saattaisi olla tähän jotain hyödyllistä. Muistaakseni onkin.

Verum-factum marxismissa

Esittelin tekstissäni Markkinafundamentalismin kritiikkiä Christer Lindholmin teosta Viis taloudesta! 5 myyttiä, jotka romuttavat hyvinvoinnin. Kirjassaan Lindholm esittää että "sen, minkä ihminen on luonut, hän pystyy myös muuttamaan” (s. 115). Tämä ajatus ei ole mikään uusi länsimaisen ajattelun historiassa ja jopa David Humen poliittisessa ajattelussa. Hänen mukaansa lain olemus yhteiskunnissa on pohjimmiltaan sopimuksenvarainen. Laki on luonteeltaan konstruktiivinen. Laki ihmisen luomus ja sellaisena se voi olla millainen hyvänsä. Kaikki missä näkyy ihmisen kädenjälki on pohjimmiltaan muutettavissa. 

Tämä ajatus on Giambattista Vicolta peräisin olevan verum-factum -periaatteen eräs muoto. Hänen mukaansa verum et factum convertuntur - se mikä on totta on päikseen vaihdettavissa sen kanssa mikä on tehtyä (Martin Jay: "the true and the made are interchangeable"). Ihminen voi tuntea ja tietää sen minkä hän on itse luonut. Tämä pätee esimerkiksi historiaan. Koska ihminen on luonut historiaa, hän voi myös tuntea sen. Luonnon tunteminen on puolestaan ihmiselle vaikeampaa, koska ihminen ei ole luonut luontoa vaan Jumala on sen luonut. 

Vicon ajatus on vaikuttanut valtavasti moderniin länsimaiseen ajatteluun. Tämä vaikutus ulottuu Karl Marxiin asti. Pääomansa ensimmäisen osan eräässä alaviitteessä Marx nostaa Vicon ajattelun esille verratessaan tätä Darwiniin: "Darwin oli kiinnostunut luonnollisen teknologian historiaan, ts. kasvien ja eläinten elimien muodostumiseen kasvien ja eläinten elämän tuotantovälineinä. Eikö yhteiskuntaihmisen, kaiken erityisen yhteiskuntajärjestyksen aineellisen pohjan, tuottavien elinten muodostumishistoria ansaitse samaa huomiota? Ja eikö sen kirjoittaminen olisi helpompaa, koska Vicon sanonnan mukaan ihmiskunnan historia eroaa luonnonhistoriasta siinä, että me olemme itse tehneet edellisen mutta emme jälkimmäistä?" (Pääoma 1, 2013, s. 338). 

Marxin viittaus Vicoon viittaa ensisijaisesti teknologiaan, minkä vuoksi Vicon vaikutusta Marxiin on pidetty korkeintaan epäsuorana. Länsimarxilaiset ajattelijat (kuten Lukacs) kuitenkin omaksuivat tämän ajatuksen omaan marxismiinsa erottaessaan historian ja luonnon toisistaan. Tietomme maailmasta koskee historiaa ei luontoa, tietomme on historiallista. 

Tämä johtopäätös ei kata kaikkea marxismia, mutta suureen osaan länsimarxilaisia ajattelijoita tällä oli suuri vaikutus. Martin Jayn (Marxism and Totality, s. 36) mukaan verum-factum -periaatteen omaksumisella on kuitenkin jännitteinen suhde marxismiin: jos voimme tietää varmasti vain sen minkä olemme tehneet, koskee tuo tieto aina jo tehtyjä asioita. Se ei voi suuntautua tulevaisuuteen, mihin taas marxismi kaikissa muodoissa teoreettisesti ohjatun praxiksen ajatuksellaan aina pyrkii.