sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Jyväskylässä toimivan utopiatutkimushankkeen, jossa olen väitöskirjatutkijana mukana, kotisivut löytyvät täältä

lauantai 9. syyskuuta 2017

perjantai 18. elokuuta 2017

Ilmastonmuutoksesta asiantuntevasti mutta latteasti

 Muiden muassa tietokirjailijana, valtion luonnonsuojelunvalvojana WWF Suomen suojelujohtajana, Metsähallituksen ylitarkastajana ja Urho Kekkosen kansallispuiston johtajana toimineen Pekka Borgin tuorein teos Sovussa luonnon kanssa. Kertomuksia elämästä, viisaudesta, välinpitämättömyydestä (Suomen ympäristösuojelu, 2017) on kokoelma lyhyitä kirjoituksia enimmäkseen ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista uhkakuvista, mutta myös saamelaisten asemaa kolonialisoituna kansana sekä lihansyönnin ongelmallisuutta tarkastellaan.

Kirjan aiheet ovat siis ilman muuta tärkeitä ja kirjan teemoista Borg kirjoittaakin asiantuntevasti. Ilmastonmuutoksen hurjia seurauksia Borg kuvaa erityisen pelottavalla tavalla. Borgin käsittelyssä käy selväksi myös erityisesti ilmastokauppaan nojaavan ilmastostrategian heikkous. Suurin ongelma on Borgin mukaan se, että päästöoikeuksia on laitettu kaupankäynnin kohteeksi jo lähtökohtaisesti liian paljon. ”Käytännössä päästöoikeuksia on kuitenkin jaettu EU:n päästökauppajärjestelmässä alunperin valtavasti liikaa, pitkälti saastuttajien harjoittaman lobbauksen vuoksi” (s. 76). Tämän lisäksi päästökauppajärjestelmässä on yksi erittäin suuri ongelma. Se ei kyseenalaista tuotannon ja siten kulutuksen supistamisen tarvetta, vaan luottaa yltiöoptimistisesti jatkuvan kasvun mahdollisuuteen. Ilmastohaaste onkin Borgin mukaan ymmärrettävä osana laajempaa maailmankatsomusten kamppailua, jossa vastakkain ovat kasvuun tähtäävä talous ja luonnon kanssa sovussa elävä, paikallisuuteen perustuva luonnonvaratalous.

Borgin Luonnon kanssa sovussa ei siis ole vailla meriittejä. Kirjan aiheet ovat tärkeitä ja niitä on käsitelty asiantuntevalla otteella. Lukuelämyksenä kirja on kuitenkin lattea. Kielellisesti kirja ei elä. 120 sivuiseksi kirjaksi Luonnon kanssa sovussa tuntuu erittäin raskassoutuiselta ja puuduttavalta luettavalta. Tekstit ovat kirjassa myös kovin lyhyitä, jolloin näitä aiheita ei voida käsitellä kuin pintaa rapaisemalla. Onkin kysyttävä, kenelle kirja on oikein tarkoitettu? Ainakaan vihreästi orientoituneet ihmiset eivät tästä saa kovin paljoa irti. Ilmastonmuutoksesta saa saman informaation irti mediaa ja ilmastokeskustelua aktiivisesti seuraamalla. Pinnallisuutensa vuoksi myös ei-vihreät tarttuvat mielellään johonkin kattavampaan ja paremmin kirjoitettuun teokseen.


Kirjaa ei myöskään voi pitää provosoivaan ilmastoherättelyyn tarkoitetuksi muuten kuin viimeisen, ilmastonmuutoksen dramaattisia seurauksia kolmenkymmenen ja sadan vuoden aikajänteellä tarkastelevan tekstin osalta. Kirjan viimeinen teksti onkin itsessään jo kiinnostavan kirjan aihe. Olisi erittäin mielenkiintoista lukea kokonainen kirja ilmastonmuutoksen seurauksista sadan vuoden kuluttua. Kenties Pekka Borgin kannattaisi kokeilla uraa post-apokalyptisen dystopiakirjallisuuden saralla? 

perjantai 4. elokuuta 2017

Politiikan varsinainen määritelmä?

"Jos KGB tiedustelee minulta toisinajattelijan henkilöllisyyttä tai Vankileirien saariston käsikirjoituksen kätköpaikkaa, minun pitäisi kertoa totuus. Vaikka esimerkki onkin triviaali, voimme silti vetää siitä tärkeän johtopäätöksen. Kysymykseen siitä, milloin totuus on kerrottava ja millin se on salattava, on vastattava ei pelkästään eettisen vaan myös poliittisen harkinnan kautta, sillä vastaukseni eivät kohdistu ainoastaan minun henkilööni, omaantuntooni ja moraaliini tai edes nimeltä mainittujen muiden henkilöiden elämään, vaan suoraan julkiseen tilaan sinänsä sekä anonyymin kollektiivin kohtaloon. Tämä on itse asiassa poltiikan varsinainen määritelmä." - Cornelius Castoriadis 

tiistai 18. heinäkuuta 2017

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Otteita Lucas Misserin artikkelista "Evantropia and Dysantropia: A Possible New Stage in the History of Utopias"

"Utopia can be understood originally as a place that does not exist and as a good place at the same time; in other words, he latter meaning allows to consider it as the fictional idea of a good society. These utopian images are important because they play the role of normative models to judge factual societies and provide blueprints for their replacements, although these models should be flexible and modifiable in order to avoid totalitarianism (Sargent 1994: 24). In consequence of the ambiguity between a dreamed society and its non-existence, More left a problematic legacy to utopian thought from the very coinage of the term. Are utopias by definition possible or impossible? Here comes the distinction I want to stress: utopias can be considered either as a fictional image of a society or a method of thinking through social challenges. Both ways of considering utopias—as image or as method—share common traits. The most crucial seems to be that an imagined or evaluated aspect is a conception of a good or at least a just society. For this reason utopias are not the same as myths or other fictions such as robinsonades, fantastic or fairy tales. The utopia of More is an image of a better society; it is set in a still unknown continent—the Americas. For some scholars, it is not possible to interpret More as aiming towards future utopian projects because he was considering the utopia in relation to his contemporaneity (Heller 1980: 7). Also, there is an interpretation called “the Roman Catholic interpretation” of Raymond W. Chambers—a scholar and biographer of More. This interpretation explains that the possible objective of More was to use the mirroring feature of his utopian image to show his contemporaries how shameful it could be to find happy austere pagans living in better conditions than Christians (Elliot 1963: 317)."

"The social counter-image that More depicted in his little book is not perennial, even when some of the social criticisms are still valid. This is because there are some ideas that are hard to be supported nowadays, for instance: the slavery of the prisoners and the practice of marking their ears and forehead, and even some of less shocking suggestions could face strong opposition, such as the case of garment uniformity. In twentieth-century dystopias such as Aldous Huxley’s Brave New World, the homogeneity and stability—which are positive values for Thomas More—are described as the opposite ones: disvalues or dangerous values. As a useful convention the followers of the literary approach to utopia distinguish between “eutopia” (the depiction of the good possible society) and “dystopia” (a negative counterpart of utopia). But they still consider both as utopias in general (Trousson 1995; Comparato 2006), since the critical function remains the same, i.e. mirroring the real societies in a critical way. "

"After that distinction some sociologists and philosophers started to think of the concept not only as the counter-image but also as a way of thinking: the idea of utopian thought. Utopian thought changes its images according to the real needs the utopian thinkers find in their contemporaneity. In answer to my question asked at the beginning of this section—yes, utopian images are possible and in many cases become real communities; however, as soon as one realises that they are utopias, they will stop being ones."

"Nevertheless, this is not the end of utopian thought as some might believe (Marcuse 1986: 7). In new social conditions, new needs appear and the imagination starts to work in order to fulfil these needs and criticise the failures of the fulfilled utopia by imagining a new improved one."


"In the twentieth century—and thanks to the critical influence of Wells but overall because of the World Wars—utopian imagination exaggerated its pessimistic side. Dystopias proliferated, warning us how badly humans were doing and which social institutions needed to be changed. Utopian thought was linked to Marxism and criticised as a heresy (Molnar 1970: 7) and a mean to tyranny and violence (Popper 1967: 429). Nonetheless, the criticism was misguided insofar as critics commonly mistook utopian image for utopian method (Levitas 2010: 530). Utopian images expire with the progress of time, but the utopian method remains a useful tool to criticise our societies. Criticism needs a normative ideal dimension to compare the actual needs and errors with our possible solutions and actions. The danger does not lie in creating utopias, but in ceasing to create them"